Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Teatteriesitys epäonnistui karmivalla tavalla – näyttelijä koomassa hirttokohtauksen jäljiltä

Julkaistu:

tragedia
Italialainen 27-vuotias näyttelijä Raphael Schumacher vaipui koomaan, kun hänen esittämänsä hirttokohtaus pisalaisessa teatterissa epäonnistui.
Italialaisnäyttelijä Raphael Schumacher, 27, vaipui koomaan teatteriesityksen epäonnistuttua karmivalla tavalla, kertoo muun muassa brittilehti Independent. Lehden mukaan Schumacher kiidätettiin sairaalaan hirttokohtauksen jälkeen, kun kohtaus epäonnistui ja näyttelijä todella alkoi kuristua kaulansa ympärillä olevaan hirttosilmukkaan.

Lehden mukaan Pisan Teatro Lux -teatterissa esitetyn Mirage-näytelmän kuusi kohtausta esitettiin teatterin eri osissa siten, että yleisö käveli kohtausten keskellä. Schumacherin esittämä hirttokohtaus, teatterin pihalla, oli esitetty onnistuneesti vain muutamia tunteja ennen kohtalokasta välikohtausta.

Independentin mukaan yleisössä ollut lääketieteen opiskelija ymmärsi, että jotain oli pielessä, kun maskia kohtauksessa käyttäneen Schumacherin vartalo alkoi täristä voimakkaasti. Lehden mukaan opiskelija juoksi toisen katsojan kanssa nappaamaan Schumacherin vartalosta kiinni, yhdessä he irrottivat hirttosilmukan ja laskivat näyttelijän maahan.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Independentin mukaan Schumacher ei ole tullut tajuihinsa ja hänen tilansa on kriittinen. The Times -lehden mukaan poliisi aloittanut tapauksen vuoksi tutkinnan ja kuulustellut muita teatteriesityksen näyttelijöitä sekä paikalla ollutta yleisöä.

Erään näyttelijän mukaan Schumacherin olisi pitänyt seistä, sillä aikaa kun hirttosilmukka olisi siirretty hänen kaulansa ympäriltä ja lisäksi kohtauksen aikana hänellä oli tarkoitus olla yllään turvavaljaat.

– Hirttosilmukan olisi pitänyt olla feikki ja valjaat olisivat suojanneet häntä, mikäli hän kaatuisi. En pysty selittämään, miten tämänkaltainen tapaus on edes mahdollinen, eräs näyttelijä kommentoi Independentin mukaan.

Poliisi on myös epäillyt, että Schumacher olisi tietoisesti yrittänyt tehdä itsemurhan. Independentin mukaan näyttelijän äiti on kieltänyt kyseisen mahdollisuuden.

– Poikani menetti hiljattain isänsä ja hänen parisuhteensa päättyi, mutta hän oli löytänyt seesteisyyden. Hän ei jättänyt itsemurhaviestiä, eikä hänellä ollut mitään syytä tappaa itseään, Schumacherin äiti vakuuttaa Independentin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    4. 4

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    5. 5

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    6. 6

      Jarmo Kekäläinen teki jättikaupan – venäläistähti Columbukseen

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    9. 9

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    10. 10

      Iso kauppa NHL:ssä – suomalaismaalivahti muuttaa Arizonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    8. 8

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    9. 9

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    10. 10

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    4. 4

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    5. 5

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    6. Näytä lisää