Aija, Aava

Viihde

Valikko

Eeva: Eija-Riitta Korhola politiikasta: ”Ala vetää puoleensa myös psykopaatteja”

paljastus
Entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola puhuu Eevan haastattelussa avoimesti uransa eri vaiheista.
Eija-Riitta Korhola toimi Euroopan parlamentin jäsenenä 15 vuoden ajan, vuosina 1999-2014. Korhola kertoo Eeva-lehden haastattelussa, että hänellä on nyt viimein aikaa toteuttaa unelmiaan.

– Tietyn pisteen jälkeen matkustelemisessa ei ole enää mitään ylellistä. Kotona olemisessa on, Korhola sanoo Eevassa.

Haastattelussa Korhola puhuu avoimesti muun muassa siitä, että kärsi lapsena esiintymisjännityksestä ja koulukiusaamisesta. Artikkelin mukaan hän on joutunut käymään läpi samoja tunteita myös politiikassa.

– Kunnioitukseni on kasvanut poliitikon ammattia kohtaan. Se on haastava, ja mukana on paljon taitavia ja hyviä ihmisiä, jotka tekevät työtään täydestä sydämestä, hän sanoo.

– Mutta valitettavasti tämä ala vetää puoleensa myös psykopaatteja. Nämä ihmiset kestävät muita paremmin arvostelun ja koulukiusaamista muistuttavan kohtelun, joka tuntuu vain yleistyvän.

Korhola sanoo lähteneensä politiikkaan mukaan alun perin koemielessä.

– Halusin testata, kuinka kauan pärjään, jos päätän, etten valehtele itselleni enkä muille. Onnittelen itseäni siitä, että pärjäsin niinkin kauan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    3. 3

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    4. 4

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    7. 7

      Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – näin se näkyy kuluttajille

    8. 8

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    9. 9

      Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

    10. 10

      Näin estät lihomista tutkitusti: ”Tämänkaltainen syöminen auttaa painonhallinnassa sen, minkä ruokavalio pystyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    3. 3

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    4. 4

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. Näytä lisää