Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

69-vuotiaalla tähdellä hätkähdyttävä asuvalinta – jakussa yksi nappi ja alla pitsialusvaatteet

Julkaistu:

SAG-gaala
Kuvat Susan Sarandonin rohkeasta asuvalinnasta leviävät internetissä kulovalkean tavoin.
Näyttelijä Susan Sarandon, 69, on saanut osakseen varsinaisen huomiovyöryn edustettuaan viikonloppuna SAG-gaalan juhlallisuuksissa yllään sangen rohkea asuvalinta.

Punahiuksisen konkarinäyttelijän yllä nähtiin vain valkoinen jakku, jonka alta paistoivat mustat pitsirintaliivit ja tähden povi. Kuvat Sarandonin antoisasta asukokonaisuudesta ovat levinneet internetissä kulovalkean tavoin.

Monet fanit ovat antaneet Sarandonille kiitosta tämän erinomaisen kauniisti ikääntyneestä vartalosta. Monet ovat myös kehuneet tähden rohkeutta. Sarandonin vierellä juhlassa edusti tämän tytär Eva Amurri Martino, 30.

Sarandon muisteli hiljattain edesmennyttä ystäväänsä David Bowieta juhlassa kauniilla puheella.

– Rakas ystäväni David Bowie sanoi kerran, että ”kaikki kliseet ovat totta. Vuodet todella vierivät. Elämä on todellakin niin lyhyt, kuin sen sanotaan olevan”, Sarandon lausui muun muassa.

Sarandon on tehnyt pitkän uran näyttelijänä Hollywoodissa. Hänet muistetaan kenties parhaiten rooleistaan elokuvissa Thelma ja Louise (1991), Päämies (1994), Kuolemaantuomittu (1995) ja Aina vierelläsi (1998).

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    7. 7

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    8. 8

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    9. 9

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    10. 10

      Mies syntyi ilman jalkoja ja toista käsivartta – päätti silti ryhtyä kehonrakentajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    7. 7

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    10. 10

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. Näytä lisää