Atso

Viihde

Menehtyneen Zarkus Poussan puoliso Vuokko Hovatta joulukuussa Me Naisille: ”Meillä on taiteellisesti rima yhtä korkealla”

Julkaistu:

Zarkus Poussa 1975-2016
Menehtynyt suomalaismuusikko Zarkus Poussa teki urallaan töitä lukuisien suomalaisartistien kanssa – myös avovaimonsa, laulaja Vuokko Hovatan kanssa.
40-vuotiaana menehtynyt suomalaismuusikko Zarkus Poussa teki pitkän ja monipuolisen uran musiikin ja viihteen parissa.

Vuosien saatossa Poussa teki yhteistyötä lukuisien suomalaisartistien kanssa. Uransa alkuaikoina hän soitti Anssi Kelan kanssa Pekka ja susi -yhtyeessä, joka voitti vuonna 1993 rockin Suomen mestaruuden.

Sittemmin hän on soittanut myös Giant Robotissa, RinneRadiossa, Anna-Mari Kähärän Orkesterissa, Hemma Beastissa (Lenni-Kalle Taipale, Marzi Nyman, Tatu Ferchen, Sami Pitkämö ja Timo Tuppurainen) sekä Jukka Pojan Kuules Crew -orkesterissa. Lisäksi hän soittanut muun muassa Erja Lyytisen, Uusi Fantasia -yhtyeen, Freemanin, Jukka Pojan ja Kompostikoplan, GG Caravanin, Stigin, Ville Leinosen, Mari Rantasilan sekä JVG:n albumeilla.

Lisäksi Poussa julkaisi urallaan kaksi sooloalbumia, Love Tracks (2005) sekä Positiivinen krapula (2013).

Hän teki viime vuosina musiikillista yhteistyötä myös avovaimonsa, laulaja Vuokko Hovatan kanssa. Poussa, Hovatta ja runoilija Aulikki Oksanen tekivät yhdessä joulukuussa ilmestyneen runo- ja laululevyn Voi kuinka myrsky rauhoittaa, jonka tuottajana Poussa toimi.

Hovatta kertoi avoparin levyntekoprosessista joulukuussa Me Naisten haastattelussa. Pari teki levyä kotikerrostalonsa kellarissa.

– Yhteistyömme Zarkuksen kanssa on ollut studiossa luontevaa, vaikka olemme myös avopari. Meillä molemmilla on omat tonttimme: hän on tuotantovastuussa, minä esiinnyn. Tuottajuuden lisäksi Zarkus myös soittaa ja laulaa, minä kuuntelen ja kommentoin, Hovatta kertoi Me Naisille.

– Koska meillä on taiteellisesti rima yhtä korkealla, ei ole syytä kiistellä. Luotan Zarkukseen täysin.

Vuokko Hovatta julkaisi levyntekoprosessin viime hetkistä kuvan marraskuun lopulla

Tänään masteroidaan eli tehdään viimeinen silaus levyllemme "Voi kuinka myrsky rauhoittaa". Nyt jännittää. Huomenna levy...

Julkaissut Vuokko Hovatta 29. marraskuuta 2015

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Lähde: Discogs.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    6. 6

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    7. 7

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    8. 8

      Suurta draamaa Suomen MM-rallissa: Ogier keskeytti, kisaa johtanut Tänak hajotti autonsa

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      New York Times hämmästelee – onko suomalaisilla urheilussa ruuvit löysällä: ”Pullo votkaa pantiin kiertämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    6. Näytä lisää