Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Miksei The Voice of Finland -voittajasta tullut tähteä? Mikko Sipola kertoo tarinansa

the voice of finland
Tammisaarelaisesta metsäkoneenkuljettaja Mikko Sipolasta tuli vuonna 2012 kuuma nimi kotimaisilla musiikkimarkkinoilla.
Mies ja kitara, kivipestyt farkut, tummat silmät ja tatuoidut kädet – sekä tietysti miehekkään raspinen rock-soundi.

Siinä peruselementit, joista Mikko Sipola muistettaneen keväältä 2012. Tuolloin hän tuuletteli ensimmäisen The Voice of Finlandin voittoa – mutta katosi sen jälkeen varsin pian julkisuudesta. Lopullinen läpimurto jäi tekemättä.

– Moni varmaan ymmärtää, ettei pelkän tv-kisan voittaminen riitä kotimaisen musiikin kärkikastiin. Se vaatisi hyvän biisin ja monen muunkin asian summan, Sipola sanoo nyt IS:lle.

– Jotkut menestyvät, mutta joillekin se vaatii vähän enemmän duunia. Meikäläisen tapauksessa homma ei lähtenyt silloin käyntiin, mutta toisaalta aika moni bändi on joutunut tekemään useamman levyn ennen breikkaamistaan.

Sipolalta, 37, on tähän mennessä ilmestynyt yksi albumi. Pian TVOF-voittonsa jälkeen julkaistu Making A Sound singahti ilmestymisviikolla Suomen virallisen albumilistan viidenneksi, muttei lopulta muodostunut kovin kummoiseksi kaupalliseksi menestykseksi.

Aiemmin metsäkoneenkuljettajana työskennellyt mies sai kuitenkin musiikista ammatin: trubaduurina sekä ruotsinlaivoilla että mantereella esiintyvä Sipola arvelee heittävänsä tänäkin vuonna 200 keikkaa.

– Jos voin valita, niin mieluummin teen töitä musan parissa. Metsähomma on kuitenkin enemmän yksinäistä puuhaa, viihdyn paremmin ihmisten parissa, hän perustelee.

Pitkään keikkailut Sipola sanoo saaneensa viimeisen vuoden aikana inspiraatiota kappaleiden kirjoittamiseen. Hän julkaisee maaliskuussa sinkun ja toinen albumi on sekin viritteillä.

– Tarkoituksena olisi julkaista biisi silloin tällöin ja jossain vaiheessa kokonainen levyllinen. On mukavaa, kun ei ole mitään aikarajaa, vaan voi rauhassa työstää sellaista materiaalia, jonka takana voi itse seisoa.

Tilanne on kuulemma aika lailla erilainen verrattuna Sipolan esikoislevyn tekoon The Voice of Finlandin jälkihuumassa.

– Sitä olisi pitänyt hioa kauemmin. Se olisi kaivannut enemmän maistelua ja tuotantoaikaa; puoli vuotta lisää, ja lopputulos olisi voinut olla erilainen. Mutta silloin hype oli kova ja levy piti saada nopeasti ulos, Sipola muistelee.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin korostaa, ettei syytä levy-yhtiötä saati markkinointikoneistoa kohtalostaan.

– Nyt kun asioita on miettinyt, niin kyllähän me kaikki niissä palavereissa yhdessä istuttiin. Sain itse valita vapaasti musatyylini.

– Olen miettinyt vuosien varrella, että hyvä biisi menestyy aina. Loppupelissä tässä bisneksessä pitäisi olla kyse vain hyvästä musasta.

Minkälaisen vinkin haluaisit antaa nykyisille, tähteydestä haaveileville The Voice of Finlandin kilpailijoille?– Kannattaa ottaa sosiaalinen media kunnolla haltuun. Olen siinä itse tosi huono, mutta siellähän ihmiset nykyään viihtyvät 24/7. Kannattaa miettiä tosi tarkkaan, miten siellä toimii ja millaisen kuvan antaa itsestään.

Jutun videolla Mikko Sipola Radio Suomipopin haastattelussa kesällä 2013, noin vuosi The Voice of Finland -voiton jälkeen. Haastattelussa Sipola kertoo miksi häntä ei ole näkynyt juurikaan julkisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, harrastaa heti seksiä poikaystävän selän takana

    2. 2

      ESS: Olympiavoittaja Toni Niemisen mitalit huutokaupataan

    3. 3

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    6. 6

      Lunta luvassa ja kesärengaslaki voimassa – mitä tehdä, nastasakotkin nousseet jo 70 euroon!

    7. 7

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    8. 8

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    9. 9

      SM-liigan sensaatiojoukkue tyhjenee kauden jälkeen – ykkössentteri lähdössä KHL:ään

    10. 10

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    5. 5

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    6. 6

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    7. 7

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    8. 8

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    9. 9

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, harrastaa heti seksiä poikaystävän selän takana

    2. 2

      ESS: Olympiavoittaja Toni Niemisen mitalit huutokaupataan

    3. 3

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    6. Näytä lisää