Verneri

Viihde

Emilia Poikkeus avautuu erostaan Jungneriin: ”Eron merkkejä havaittavissa baarikäynneillä”

Julkaistu:

eron merkit
Ex-kansanedustaja Mikael Jungnerin kanssa puolitoista vuotta avoliitossa asunut Emilia Poikkeus kertoo IS:n haastattelussa, milloin huomasi ensi kertaa eron merkit.
Yksi Mikael Jungnerin, 50, ja Emilia Poikkeuksen, 24, eroon vaikuttaneista seikoista oli se, että Mikael viihtyi enemmän kotona, kun taas Emilia olisi tahtonut juhlia enemmän. Toisensa helsinkiläisen yökerhon vip-tilassa tavannut pariskunta kävi yökerhossa runsaasti yhdessä myös suhteensa aikana.

– Yksi eron merkki oli varmasti se, että ensin viihdyimme baarissa todella paljon samassa porukassa. Meillä molemmilla on todella paljon tuttuja ja tuntui, että se meni lopulta vaan siihen, että tulimme yhdessä baariin ja molemmat viettivät illan erillään omien kavereidensa kanssa, jonka jälkeen lähdimme yhdessä kotiin.

Emilian mukaan pariskunnan baarikäyttäytyminenkin oli kovin erilaista. Siinä missä Emilia olisi tahtonut juhlia aamuyölle, tyytyi Mikael nauttimaan vaan muutaman drinkin.

– Jos välillä yritin ehdottaa jotain muuta tekemistä, niin ei hän melkein koskaan tahtonut tai työnsä vuoksi ehtinyt.

Hirmukovaksi juhlijaksi Emilia ei itseään luonnehdi, vaan nauttii kun saa käydä yöelämässä tuulettumassa muutaman kerran kuussa.

– Täydellinen bileilta alkaa ystävän luota, jossa juomme samppanjaa ja tarjolla on hyvää syötävää. Soitamme hyvää musiikkia ja juttelemme, siitä jatkamme iltaa baariin.

Kultaliikkeen myyjästä julkisuuden henkilöksi

Parikymppisestä kultaliikkeen myyjästä tuli julkisuuden henkilö, kun hänen suhteensa ex-kansanedustajaan tuli ilmi. Emilian ja Mikaelin salamarakkaus syttyi helsinkiläisen yökerhon vip-tilassa. Jo viikon päästä ensitapaamisesta Emilia muutti Mikaelin Bulevardin-asuntoon.

– Kun rakastun, niin silloin annan vaan mennä. Olen ehdottomasti enemmän tunne- kuin järki-ihminen.

Kuherteluaika jäi lyhyeen, kun arki hiipi kyyhkyläisten kaksioon. Pitkiä työpäiviä tekevä Mikael on etävanhempi 11-vuotiaalle tyttärelleen, joka asui Emilian ja Mikaelin luona osan ajasta. Perhe-elämän sijaan Emiliaa kiinnosti enemmän ystävät ja railakkaat bileillat.

– Minusta tuntui siltä, että Mikael olisi halunnut minun olevan äitipuoli hänen lapselleen ja että olen enemmän läsnä. Samaan aikaan tuntui siltä, etteivät häntä hirveästi kiinnostunut minun ystäväni tai elämäni, vaikka hän muuten olikin tosi ihana minulle.

Toki aluksi ”äitipuolena” olo oli Emilian mielestä kivaa, mutta jossain vaiheessa hänestä alkoi tuntua siltä kuin oman kodin seinät kaatuisivat päälle. Pari olikin aikeissa ostaa yhteisen kolmion Helsingin keskustasta, mutta asuntohaaveet kuopattiin, kun suhde alkoi hiipua.

”Ikäero vaikutti suhteeseemme”

Kun Emilia aloitti parisuhteen itseään 26 vuotta vanhemman miehen kanssa, hän vakuutti sekä itselleen että läheisilleen, ettei suuri ikäero ole ongelma. Nyt hän pohtii asiaa eri näkökulmasta.

– Varmasti ikäero vaikutti myös suhteeseemme. Suurin syy eroon oli kuitenkin se, että olemme niin erilaisia ihmisiä. Emme vain olleet oikeat toisillemme. Jos olisimme olleet, niin silloinhan me emme olisi eronneet.

– En sanoisi esimerkiksi, että meiltä olisi missään vaiheessa intohimo lakannut. Tuntui vaan siltä, ettei kumpikaan enää halua jatkaa suhdetta, olimme kuin ystäviä.

Emilia on onnellinen siitä, että erosta huolimatta hän ja Mikael ovat hyvissä väleissä. Parisuhdettaan he ovat ruotineet keskustelemalla asiat läpikotaisin.

– Jos joskus kaipaan juttukaveria tai minulla on paha mieli, tulen varmasti soittamaan Mikaelille. Hän on todella hyvä lohduttamaan ja osaa sanoa juuri oikeat asiat.

Emilia painottaa, että kukaan ei ole syypää eroon, eikä hän sellaista tahdo etsiäkään. Hän on onnellinen puolestatoista vuodesta, jotka vietti yhdessä Mikaelin kanssa.

– Ihan suosittelen Mikaelia kumppanina, Emilia sanoo nauraen ja jatkaa.

– En vain itse ollut hänelle oikea.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Ennen Mikaelin tapaamista Emilia viihtyi kaksi vuotta sinkkuna. Hän kertoo viihtyvänsä niin sinkkuna kuin parisuhteessakin, mutta alkaa seurustellessaan helposti vertailla sinkkuelämän hyviä puolia parisuhteen miinuspuoliin.

– Sinkkuna on se hyvä puoli, ettei ikinä tiedä, kenet tapaa tai mitä tapahtuu. Kun on parisuhteessa, ei tiedä, koska toinen jättää ja elämä romahtaa.

Emilia myöntää, että sinkkuna olo voi tuntua toisinaan yksinäiseltä, ja läheisyyttä ja rakkautta saattaa kaivata.

”Pitää olla herrasmies”

Toistaiseksi Emilia viihtyy hyvin yksin, mutta on jo pikkuhiljaa aloittanut tapailun. Ihannemiehelleen hänellä on kolme tärkeää kriteeriä.

– Pitää olla hauska, karismaattinen ja älykäs.

On neljäskin piirre, jota Emilia arvostaa: herrasmiesmäisyys.

– Ehdottomasti pitää olla herrasmies, joka avaa oven, auttaa takin kanssa ja kohtelee naisia hyvin.

Emilia kertoo olevansa arvoiltaan ”vanhanaikainen”, mutta samalla säilyttää oman tahtonsa parisuhteessa.

– Olen sitä mieltä, että mies tuo leivän pöytään. En ole itse kauhean työorientoitunut. Ihailen sellaisia naisia, jotka ovat, mutta itse en ole sellainen.

– Nautin myös siitä, kun saan pitää miehestä hyvää huolta ja valmistaa hänelle ruokaa.

Omasta työstään Emilia ei kuitenkaan suunnittele koskaan luopuvansa, sillä hän myös arvostaa itsenäisyyttä ja taloudellista riippumattomuutta.

– Olen kyllä itsekin voimakas persoona parisuhteessa ja tiedän, mitä haluan. Toisaalta eihän sitä ikinä tiedä, keneen rakastuu.

Haastattelu julkaistiin alun perin Ilta-Sanomien printti- ja verkkolehdessä 16.1.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    6. 6

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Janne, 20, välttyi täpärästi Barcelonan terrori-iskulta – ”On aika epätodellinen fiilis”

    9. 9

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    8. 8

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    9. 9

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    10. 10

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    6. Näytä lisää