Ritva

Viihde

Valikko

Muistatko vielä nuoren Rea Maurasen Kom-teatterista? Näin hän on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta!

Julkaistu:

Pikakelauksella
Rea Mauranen on tehnyt mittavan uran näyttämöllä, elokuvissa ja tv:ssä. Tänään esitetään elokuva, josta hän sai Jussi-palkinnon.
Neitoperho, torstaina 21.1. Teema-kanavalla klo 21.50

Rea Mauranen pääsi ensiyrittämällä Teatterikouluun ja opiskeli siellä Kalle Holmbergin ollessa rehtorina. Opiskelutovereina olivat muun muassa Tuija Ernamo ja Erkki Saarela. Valmistuttuaan vuonna 1973 Rea sai heti vakituisen paikan Kom-teatterista ja hurahti vasemmistolaisuuteen.

Hän näytteli Kom-teatterissa useita vuosia ja levytti monta kertaa. Mauranen oli myös muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä, joka esiintyi monissa musikaaleissa ja musiikkinäytelmissä, esimerkiksi Oopperan kummituksessa ja Les Misérablesissa.

Vuonna 1995 Rea Mauranen päätti jäädä freelanceriksi. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän nauttii valtion taiteilijaeläkettä, mutta työskentelee yhä myös näyttelijänä.

– Jos tulee tilanne, ettei ole töitä, pitää alkaa itse keksiä jotain , eikä jäädä tumput suorana odottelemaan muiden työtarjouksia, hän kuvaili asennettaan Ilta-sanomien haastattelussa 2002.

Teatterin lisäksi Rea muistetaan lukemattomista suomalaisten elokuvien ja tv-draamojen kantavista rooleista, esimerkiksi Dario Fon Donnasta, Da Caposta, Angela ja ajan tuulet -sarjasta tai vaikkapa Kotikatu-sarjasta.

Maurasen muistetuimpia elokuvatöitä ovat vuoden 1980 Tulipää-elokuva, josta hän sai Jussi-patsaan sekä vuoden 1997 Neitoperho-elokuva, josta tuli toinen Jussi.

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    4. 4

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    5. 5

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    6. 6

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    7. 7

      Maastosta löytynyt kivinen SOS-merkki hämmentää Australiassa

    8. 8

      Antti, 45, säikähti pahanpäiväisesti lenkillä – ”Karhu istui polulla itseään nuoleskellen”

    9. 9

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    10. 10

      Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    6. 6

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    7. 7

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    8. 8

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    4. 4

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    5. 5

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    6. Näytä lisää