Mauri

Viihde

Abba nousi 20 sekunnin ajaksi lavalle – nelikosta saatiin ensimmäinen yhteiskuva vuosikausiin

Julkaistu:

Abba-yhtyeen neljä jäsentä olivat historiallisesti koolla Tukholmassa samassa paikassa keskiviikkoiltana.
Aftonbladetin mukaan Abba-nelikko nähtiin nyt samassa tilaisuudessa ensi kertaa kahdeksaan vuoteen. Katso videolta Abban jäsenten kommentit punaiselta matolta.

Ruotsin 1970-lukulaisen superyhtyeen jäsenet saapuivat Mamma Mia – The Party -tapahtumaan kuitenkin erillään. Viimeksi Abba oli koolla Mamma Mia -elokuvan ensi-illassa Tukholmassa vuonna 2008, kertoi Aftonbladet.

Agnetha Fältskogin, Anni-Frid Lyngstadin, Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen muodostama yhtye tunnetaan muun muassa hiteistään Waterloo ja Dancing Queen.

Aftonbladetin mukaan nelikko sai raikuvat aplodit noustuaan yhdessä lavalle tilaisuuden lopulla. Hetki jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä he poistuivat lavalta noin 20 sekunnin jälkeen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Mielestäni se oli fantastista. Minulle tuli nostalginen olo, Fältskog totesi lehdelle.

Euroviisuissa vuonna 1974 läpimurtonsa tehnyt Abba on myynyt maailmanlaajuisesti yli 380 miljoonaa albumia.

Videon kuvaaja Mamma Mia! The Party.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    2. 2

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    3. 3

      Marraskuinen yö Selkämerellä oli koitua kipparin ja kansimiehen kohtaloksi – ongelmat alkoivat Korsnäsin kohdalla

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Selvä yhdennäköisyys? Jaajo Linnonmaa julkaisi nuoruuskuvansa – ”Minkä takia laitoit Isac Elliotin kuvan?”

    6. 6

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    7. 7

      Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

    8. 8

      ”Olivat ottaneet kuppia sen verran, ettei otettu lennolle” – Kari Salmelaiselta paljastuksia vanhan Napakympin voittomatkoilta

    9. 9

      Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

    10. 10

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    3. 3

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    9. 9

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    10. 10

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    2. 2

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    3. 3

      Marraskuinen yö Selkämerellä oli koitua kipparin ja kansimiehen kohtaloksi – ongelmat alkoivat Korsnäsin kohdalla

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Selvä yhdennäköisyys? Jaajo Linnonmaa julkaisi nuoruuskuvansa – ”Minkä takia laitoit Isac Elliotin kuvan?”

    6. Näytä lisää