Verneri

Viihde

Jesse Fryckman Tainola Show’ssa: Ei enää kauhuelokuvia

Julkaistu:

TAINOLA SHOW
– Selinin Markuksen kanssa luvattiin, ettei tehdä enää kauhuelokuvia, tuottaja Jesse Fryckman sanoo viitaten Lordi ja Sauna -elokuvien vaatimattomiin katsojalukuihin.

Tainola Show’ssa Jesse Fryckman kertoo myös tunteistaan kuuluisaan sukunimeen.
Jesse Fryckman on 37-vuotias suomalaisten elokuvatuottaja, joka on ehtinyt kokea urallaan karvaita pettymyksiä, mutta myös hiveleviä onnistumisia. Pettymykset ovat jättäneet jälkeensä melkoiset velat, joita lyhennetään menestyksistä tulleista tuloista.

Sauna-leffasta jäi hirveät velat, joita olen maksellut seitsemän vuotta. Onneksi velkatilanne on tällä hetkellä paranemaan päin. Kiitos kuuluu menestyksekkäälle Luokkakokous-elokuvalle, tarinan tuottanut Jesse Fryckman sanoo.

Luokkakokous oli niin menestyksekäs, että pian aletaan filmata kakkososaa. Ohjaajana toimii jälleen Taneli Mustonen ja pääosia esittävä kolmikko on sama: Aku Hirviniemi, Sami Hedberg ja Jaajo Linnanmaa.

Monia elokuvia elämänsä aikana tuottanut kolmen lapsen isä painottaa nykypäivän maailmassa myös lastenelokuvien merkitystä.

Tuottajan mielestä lapsille tarkoitettuja elokuvia on viime aikoina ollut kiittävän paljon. Hän toivookin, etteivät lapset istuisi vain ipad sylissään vaan vanhemmat veisivät heitä elokuviin tai taidenäyttelyihin.

– Omat lapsenikin käyttävät surullisen paljon ipadia. Viemme heitä kuitenkin vaimoni Annikan kanssa katsomaan musikaaleja ja käymme ahkeraan lastenteattereissa, hän kertoo viitaten 8,4, ja 3-vuotiaisiin lapsiinsa.

Jesse Fryckmanin kanssa ei voi puhua ellei kysele myös hänen isästään, julkisuudessa jo vuosikymmeniä olleesta Peter Fryckmanista.

– Isällä on ollut seikkailuja ja niitä riittää. Olen kasvanut niiden läpi ja ollut mukana. Minulle kaikki on ollut yllättävän normaalia, vaikka isän vankila-aika olikin raskasta, Jesse sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  5. 5

    Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

  6. 6

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  7. 7

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  8. 8

    Janne, 20, välttyi täpärästi Barcelonan terrori-iskulta – ”On aika epätodellinen fiilis”

  9. 9

    Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

  10. 10

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  6. 6

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  9. 9

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  10. 10

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  8. 8

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  9. 9

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  10. 10

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  5. 5

    Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

  6. Näytä lisää