Pasi

Viihde

Valikko

Emilia Poikkeus, 24, poseeraa aistillisissa pitsialusvaatteissa – katso herkkä kuvagalleria

Julkaistu:

alusvaatekuvat
Mikael Jungnerista hiljattain eronnut Emilia Poikkeus kertoo IS:lle saaneensa tuntemattomilta runsaasti treffikutsuja eron jälkeen.
Ex-kansanedustaja Mikael Jungnerista, 50, joulun alla eronnut Emilia Poikkeus, 24, kertoo saaneensa runsaasti tuntemattomilta treffikutsuja sen jälkeen, kun Ilta-Sanomat uutisoi pariskunnan eronneen. Tuntemattomat miehet ovat lähestyneet Emiliaa puhelimitse, tekstiviesteillä ja sosiaalisessa mediassa.

Emilia kertoo, ettei lähtisi treffeille tuntemattoman kanssa, mutta suhtautuu treffikutsuihin huumorilla.

– Todella yllättävää, että suomalaiset miehet lähestyvät näin rohkeasti tuntematonta. Yleensä suomalaiset miehet ovat mielestäni niin ujoja.

Sinkkuna viihtyvä Emilia katsoo tulevaisuuteen avoimin mielin, muttei vielä haikaile parisuhteen perään. Poikkeukselle on tärkeää tavata potentiaalinen kumppani kasvotusten, sen vuoksi hän ei myöskään liittyisi suosittuun treffipalvelu Tinderiin.

– En voi pelkän kuvan perusteella päätellä, että tuon miehen kanssa lähtisin. Itselleni luonne on niin tärkeä ja se, että toinen on hauska. Pitää olla helppo jutella ja mukava olla toisen seurassa.

Nuo kaikki piirteet löytyivät myös Mikael Jungnerista, jonka seurassa Emilialla oli hyvä olla heti ensitapaamisesta lähtien. Yksi pariskunnan eroon vaikuttaneista seikoista oli se, että Mikael viihtyi enemmän kotona, kun taas Emilia olisi tahtonut juhlia enemmän. Toisensa helsinkiläisen yökerhon vip-tilassa tavannut pariskunta kävi yökerhossa runsaasti yhdessä myös suhteensa aikana.

– Yksi eron merkki oli varmasti se, että ensin viihdyimme baarissa todella paljon samassa porukassa. Meillä molemmilla on todella paljon tuttuja ja tuntui, että se meni lopulta vaan siihen, että tulimme yhdessä baariin ja molemmat viettivät illan erillään omien kavereidensa kanssa, jonka jälkeen lähdimme yhdessä kotiin.

Emilian mukaan pariskunnan baarikäyttäytyminenkin oli kovin erilaista. Siinä missä Emilia olisi tahtonut juhlia aamuyölle, tyytyi Mikael nauttimaan vaan muutaman drinkin.

– Jos välillä yritin ehdottaa jotain muuta tekemistä, niin ei hän melkein koskaan tahtonut tai työnsä vuoksi ehtinyt.

Hirmukovaksi juhlijaksi Emilia ei itseään luonnehdi, vaan nauttii kun saa käydä yöelämässä tuulettumassa muutaman kerran kuussa.

– Täydellinen bileilta alkaa ystävän luota, jossa juomme samppanjaa ja tarjolla on hyvää syötävää. Soitamme hyvää musiikkia ja juttelemme, siitä jatkamme iltaa baariin.

Lue Emilia Poikkeuksen koko haastattelu Ilta-Sanomien viikonvaihteen printti- tai verkkolehdestä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

  2. 2

    HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

  3. 3

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  4. 4

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  5. 5

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  6. 6

    Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

  7. 7

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  8. 8

    Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

  9. 9

    Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

  10. 10

    Tältä rannalta siivottiin 5,3 miljoonaa kiloa roskaa – katso hämmästyttävät kuvat ennen ja nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  4. 4

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  5. 5

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  6. 6

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  7. 7

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  8. 8

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

  2. 2

    HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

  3. 3

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  4. 4

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  5. 5

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  6. Näytä lisää