Alvar, Auno

Viihde

Muistatko Taneli Mäkelän laulu-uran – näin mies on muuttunut vuosien varrella: katso kuvat!

Julkaistu:

Pikakelauksella
Taneli Mäkelä on keikkaillut paljon iskelmälaulajana. Pitkän uran hän on tehnyt myös televisiossa ja elokuvissa.
Ihon alla, lauantaina Liv klo 21.00

Taneli Mäkelä, 56, on suurelle yleisölle tuttu näyttelijänä, mutta kuinka moni muistaa hänet myös laulajana? Hänen viimeisestä levystään on 15 vuotta. Tanelin hyppysissä pysyy myös harmonikka.

Ensimmäisen levyn Askelees kuulu ei hän julkaisi vuonna 1988. Sen jälkeen mies on keikkaillut iskelmälaulajana paljon ja levyttänyt useita albumeja. Viimeisin on nimeltään Märkää asfalttia (2001).

Suurelle yleisölle Taneli Mäkelä tutuksi murhamysteeristä kertovasta tv-sarjasta Musta tuntuu, jonka ohjasi Neil Hardwick.

Mäkelän tv- uraan mahtuu paljon sarjoja, kuten Fakta homma, Handu pumpulla, Ou nou!, Kaverille ei jätetä, Team Ahma ja Ihmisten puolue. Monissa hän toimi myös käsikirjoittajana ja ohjaajana.

Taneli Mäkelä on näytellyt kymmenissä elokuvissa. Näitä ovat esimerkiksi Akallinen mies, Fakta homma, Talvisota, Kummeli Alivuokralainen ja Jackpot, Putoavia enkeleitä, Kolmistaan, FC Venus, Helmiä ja sikoja, Pohjanmaa ja Viikossa aikuiseksi.

Nyt Taneli Mäkelä on mukana Nelosen uudessa sarjassa Ihon alla, joka alkoi keskiviikkona ja esitetään uusintana tänään Livillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    3. 3

      Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

    6. 6

      Trump jatkoi huippu-urheilijoiden ryöpyttämistä – NFL-pelaajan äidiltä uhmakas kuitti presidentille

    7. 7

      Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Kommentti: Trumpin käytös jämähtänyt 60-luvulle – riidan haastaminen urheilijoiden kanssa voi osua omiin nivusiin

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    7. 7

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    8. 8

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    9. 9

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    10. 10

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    3. 3

      Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

    6. Näytä lisää