Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Syntyykö tänään uusi tähti? Sara Forsbergin pikkusisko Vera, 17, The Voice of Finlandissa!

the voice of finland
Maailmanmaineeseen singahtaneen Sara Forsbergin 17-vuotias pikkusisko Vera nähdään tänään The Voice of Finlandin lavalla.
Tämäniltaisessa The Voice of Finland-jaksossa saatetaan nähdä uuden tähden synty. Tai ainakin, mikäli lahjakkuus kulkee suvussa.

Ääni ratkaisee –vaiheessa lavalle näet nousee Vera Forsberg, 17, laulaja-vloggaaja Sara Forsbergin pikkusisko.

SAARA-taitelijanimellä nykyään tunnettu Sara Forsberg, 21, ponkaisi Pietarsaaresta maailmanmaineeseen kaksi vuotta sitten julkaisemallaan YouTube-videollaan, jolla hän matki taidokkaasti eri maiden kieliä.

Sittemmin Los Angelesiin muuttanut monilahjakkuus on kunnostautunut myös laulaja-lauluntekijänä sekä muotisuunnittelijana.

– Sara on inspiroinut mua tosi paljon. Hän on todellakin mulle iso esikuva ja rohkea tyttö! Vera Forsberg sanoo kuuluisasta isosiskostaan.

– Hän on vahva. Ihannoin häntä tosi paljon.

Mutta lahjakas on Verakin, joka suorittaa Kokkolassa lukio-opintojensa lisäksi muusikon tutkintoa instrumentteinaan piano ja viulu.

Ulkoisesti kovasti kuuluisaa isosiskoaan muistuttava Vera esittää illan jaksossa Ariana Granden Love Me Harder –kappaleen. Viiden hengen siskosparvesta Veraa on tukemassa Ida-sisko.

Tuki tuleekin tarpeeseen, sillä Vera kertoo jännittävänsä esiintymistä.

– Jännitän hirveästi esiintymistä ja se tuntuu mun alavatsassa. Siellä on hirveästi perhosia ja kun alan laulaa, ääni alkaa täristä. Siinä on vielä vähän työstämistä, hän kertoo hymyillen.

Toisin kuin rapakon takana mainetta niittävä isosiskonsa, Vera Forsberg ei sano tavoittelevansa julkisuutta.

– Ainoastaan sitä, että voisi vain antaa jotain ihmisille.

Videolla Vera Forsberg kertoo TVOF-haastattelussa kuuluisan isosiskonsa tuomista esiintymispaineista.

The Voice of Finland torstaisin ja perjantaisin klo 20 Nelosella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    3. 3

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    4. 4

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    5. 5

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    8. 8

      Nuori nainen hankki uuden ökyauton – huomaamaton yksityiskohta paljasti kiusallinen huijauksen, internet villiintyi

    9. 9

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    10. 10

      Kongressitalon lähellä ammuttiin Washingtonissa – epäilty yritti ajaa poliisien päälle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    9. 9

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    10. 10

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    3. 3

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    4. 4

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    5. 5

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    6. Näytä lisää