Aija, Aava

Viihde

Valikko

Bowie salasi syöpänsä viimeiseen asti – julkaisi surumielisen videon, jolla vihjasi sairaudestaan

Bowie ei kertonut sairaudestaan julkisuuteen, mutta hänen viimeisin musiikkivideonsa antoi viitteitä siitä, ettei artistin terveys ollut kunnossa.
Bowie oli kuuluisa siitä, että hän varjeli yksityisyyttään viimeiseen asti. Hänen terveydentilastaan liikkui silti huhuja vuosien ajan.

Bowie ei kuitenkaan kertonut syövästään julkisuuteen ennen tämänpäiväistä kuolinilmoitusta.

Bowie piti myös hyvin matalaa profiilia viimeisten vuosien aikana, eikä hän pitänyt suurta meteliä myöskään levyjensä julkaisemisesta.

Blackstarin julkaisusta hän oli vinkannut The Times of Londonille viime lokakuussa.

Edellinen albumi The Next Day ilmestyi myös kauppoihin vähin äänin vuonna 2013. The Next Daytä edelsi kymmenen vuoden levytystauko.

Huolimatta hiljaisesta markkinointistrategiasta – tai ehkä juuri siksi – molemmat levyt olivat ilmestyessään arvostelu- ja myyntimenestyksiä.

Blackstarilta irrotettu musiikkivideo Lazarus saattoi silti antaa pieniä vinkkejä Bowien sairaudesta.

Videolla artisti makaa sairaalan vuoteella hauraana ja kääreisiin käärittynä.

Bowie laulaa: ”Katsokaa tänne. Olen taivaassa. Minulla on arpia, joita ei voi nähdä.”

Video päättyy Bowien astellessa vuoteensa vieressä olevaan pimeään vaatekaappiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    2. 2

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Tarja Halosen ex-kumppani menehtyi – Hymy: Kari Pekkonen suunnitteli kesähäitä

    5. 5

      Jalokivikaupan ryöstö Monte Carlossa päättyi tulitaisteluun – vorot sytyttivät tulipalon formuloista tuttuun tunneliin

    6. 6

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    9. 9

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    10. 10

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    2. 2

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Tarja Halosen ex-kumppani menehtyi – Hymy: Kari Pekkonen suunnitteli kesähäitä

    5. 5

      Jalokivikaupan ryöstö Monte Carlossa päättyi tulitaisteluun – vorot sytyttivät tulipalon formuloista tuttuun tunneliin

    6. Näytä lisää