Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Lemmyn pojalta koskettava puhe isästään: ”Hän ei koskaan valittanut”

Lemmy Kilmisterin poika Paul piti isänsä hautajaisissa koskettavan puheen, joka sai yleisön kuitenkin myös nauramaan.
Syöpään menehtyneen Motörhead-keulakuvan muistotilaisuus alkoi sunnuntaiyönä Suomen aikaa. Vaikka tunnelma hautajaisissa oli surullinen, vieraat purskahtivat useita kertoja nauruun, kun Lemmyn poika Paul Inder kertoi isänsä elämästä ja edesottamuksista.

Merirosvolakkiin sonnustautunut Paul nauratti kuulijoita muun muassa kertomalla, että Lemmy ei suvainnut sitä, että ihmiset puhuivat päälle musiikin soidessa – varsinkaan hänen oman musiikkinsa.

Motörheadin syksyllä julkaistun Bad Magic –albumin työstäminen oli Lemmylle jo vaikeaa heikkenevän terveyden vuoksi. Muut eivät kuitenkaan saaneet tietää, millaisia kipuja Lemmyllä oli, sillä hän ei antanut niiden näkyä ulospäin.

– Hän ei koskaan valittanut. Se oli hänen tyylinsä, Paul sanoi.

Hänen mukaansa Lemmy ei ollut uskonnollinen ja olisi pitänyt ihmeen rukoilemista ”harhaisena”, mutta hän oli kuitenkin hengellinen ihminen.

– Kun jollakulla ei ole mitään menetettävää, hänen vaihtoehtonsa ovat rajalliset. Lemmyn ainoa vaihtoehto oli taistella loppuun asti.

Paul kertoi puheessaan, että Lemmy ei ollut perinteinen isä, joka olisi ollut läsnä poikansa kasvaessa. Paul ei kuitenkaan kokenut isänsä hylänneen häntä, vaan ihaili Lemmyä juuri siksi, että tämä eli aina luonteensa mukaisesti.

– Hän oli todella vapaa sielu, Paul kuvaili.

Paul Inderin sukunimi korjattu klo 2.43.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. 6

      Antero Vartialta suorat sanat hallitukselle: ”Apteekkareiden sumutusta”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    9. 9

      Kommentti: Sipilän riihen eväillä ei pitkälle potkita

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. Näytä lisää