Verneri

Viihde

Vesa-Matti Loiri tänään 71 vuotta – tiesitkö Veskun huiman urheilu-uran suurimmat saavutukset?

Julkaistu:

Päivänsankari
Paitsi koomikko, näyttelijä, laulaja ja muusikko, tänään maanantaina 71-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Vesa-Matti Loiri on tehnyt vaikuttavan uran myös urheilun saralla.
Aivan kuin näyttelemisessä ja musiikissa ei olisi tarpeeksi, voisi helposti sanoa, kun tarkastelee taiteilija Vesa-Matti Loirin äärimmäisen monipuolista uraa, jonka yksi erittäin vahva ulottuvuus on urheilussa.

Maanantaina 4. tammikuuta 71 vuotta täyttävä Vesa-Matti Loiri on ollut urheilijanakin erittäin monipuolinen ja hänellä on palkintokaapissaan yhteensä neljä Suomen mestaruutta. Loirin lajirepertuaariin kuuluvat ainakin nyrkkeily, jalkapallo, käsipallo, vesipallo, jääkiekkoa, biljardi sekä golf.

Eniten menestystä Loiri saavutti vesipallossa. Helsingfors Simsällskapin riveissä Loiri voitti yhteensä kolme Suomen mestaruutta ja julkisuuden asemansa ansiosta HSS:n kotiottelut Helsingin Urheilutalolla olivat usein loppuunmyytyjä.


– Vesipalloveskarin ominaisuuksista hänellä oli ainakin hyvä ulottuvuus ja valtavan nopeat reaktiot, toinen vesipallomies, politiikan moniottelija Pertti Salolainen sanoi Veikkaajassa 2010.

Neljäs Suomen mestaruus tuli käsipallosta, siuntiolaisen Sjundeå IF:n maalivahtina.

– Käsipallo on vaikea laji maalivahdille, mutta hyvistä reflekseistäni oli silloinkin apua. En sentään päästänyt maaleja ainakaan sivusta, Loiri muisteli.

– Laji on myös todella kova. Kerran oli sattua pahasti, kun kivikova pallo oli osua suoraan silmääni. Oli milleistä kiinni, ettei näkökykyni mennyt.

Vesi- ja käsipallon lisäksi Loiri suhtautui hyvin vakavasti myös jalkapalloon ja nyrkkeilyyn. Jalkapallossakin Loiri pelasi maalivahtina ja edusti Huopalahden Hurjia, Töölön Vesaa, Finnairin Palloilijoita sekä HJK:ta.

Klubin riveissä Loiri pelasi yhden kokonaisen kauden vuonna 1972, jolloin hän oli jo Suomessa tunnettu julkisuuden henkilö. Loirin tilille on kirjattu ainakin yksi pelattu Suomen cupin ottelu HJK:n riveissä.

– Olen melko varma, että olisin kehittynyt kansallisen huipputason jalkapallovahdiksi, jos olisin keskittynyt pelkästään siihen lajiin, Loiri sanoi Veikkaajan haastattelussa vuonna 2010.

– Silloin 1970-luvun alussa homma jäi kuitenkin kesken, koska näytteleminen vei niin paljon aikaa. Mulla olisi ollut niin paljon enemmän annettavaa fudikselle, että olen monet kerrat surrut asiaa.


Eikä Loiri ollut mielipiteensä kanssa yksin – myös HJK:ssa Loirin potentiaali maalivahtina nähtiin, vaikka kaikki tekninen osaaminen ei ollutkaan huippujen tasolla.

– Vesku oli veskarina kumiukko, joka kimmoisuutensa ansiosta pystyi näyttäviin dyykkauksiin, HJK:n entinen joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi muisteli 2010.

Nyrkkeilijänä Loiri puolestaan otteli kolme ottelua 75-kiloisten avoimessa sarjassa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Hän voitti otteluista kaksi. Ottelut tosin olivat pääosin show-temppuja, sillä Loiri nousi kehään miltei kylmiltään, eikä hänellä ollut todellista mahdollisuutta tehdä nyrkkeilystä itselleen vakavampaa harrastusta saati uraa.

– Vesku oli aikansa nyrkkeilyilmiö. Kaikkia kiinnosti, miten superjulkkis pärjää kehässä, entinen nyrkkeilijä Risto Meronen kertoi vuonna 2011.


Myös biljardissa Loiri oli varsin lahjakas ja hänen pelitaitonsa tulevat esiin muun muassa Uuno Turhapuro armeijan leivissä -elokuvassa. Hänen pääkilpailumuotonsa oli kaisa, jonka SM-kisoissa Loiri sijoittui parhaimmillaan 14:nneksi.

– Vesku oli yksi Suomen parhaimmista yhdellä kädellä lyöjistä, eli niin sanotulla kynäotteella. Sitä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun pöydällä on kaksi palloa perätysten ja oma lyöntipallo on etummaisena, kertoi kaisan huippuihin myöhemmin lukeutunut, Veskun läheisimpiin ystäviin kuuluva Jukka-Pekka Lähdevuori Veikkaajalle.

Vuodet 1993–99 Loiri toimi Biljardiliiton puheenjohtajana. Loirin päätösvuonna liiton kokouksessa syntyi eripuraa Tampereen ja Helsingin väen kesken taloudesta. Loiri päätti korjata liiton talouden järjestämällä kolme kirkkokonserttia, joiden tuotoista osa meni hyväntekeväisyyteen ja osa liitolle.

– Vesku halusi laittaa itsensä likoon. Omalla toiminnallaan hän käytännössä pelasti Biljardiliiton talouden, koko sen toiminnan, Lähdevuori arveli.

Ja pelasi Loiri myös jääkiekkoa Jokerien kakkosjoukkueessa Kodin Kynttilöissä kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla.

– Kiekkovahdin syndejä ei nuorempana löytänyt oikein mistään. Itse ladoin verkkareideni alle kasan Valittuja Paloja, ja niillä pärjäsi ulkojäillä hyvin, Loiri muisteli 2010.

Alusta asti Loiri on myös ollut erittäin innokas penkkiurheilija.

– Ollessani Lapissa katson televisiosta kaiken mahdollisen urheilutarjonnan. Seuraan urheilua ympärivuotisesti, mutta Lapissa mulla on siihen parhaiten aikaa, Loiri sanoi Veikkaajan haastattelussa reilut viisi vuotta sitten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    7. 7

      Näyttelijä joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi keskellä Lontoota – ohikulkija viilsi saksilla päähän: ”Verta oli kaikkialla”

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    10. 10

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. Näytä lisää