Mauri

Viihde

Toisen sijaislapsen saanut Antti Kaikkonen: On arvokasta saada kokea tämä päälle nelikymppisenä

Julkaistu:

Perheuutinen
Kansanedustaja Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho ovat nyt kahden sijaislapsen vanhemmat. Perheeseen muutti joulun alla tyttö.

KESKUSTAN kansanedustaja Antti Kaikkonen julkaisi torstaina Facebook-sivullaan perheensä kasvaneen tyttölapsella. Kaikkonen ja hänen aviopuolisonsa Satu Taiveaho ovat nyt kahden lapsen sijaisvanhemmat.

Kaikkosesta ja Taiveahosta tuli lokakuussa 2014 pienen pojan sijaisvanhemmat. Pariskunta oli viime syksynä miettinyt, jos he ottaisivat perheeseensä myös toisen lapsen. Marras–joulukuun vaihteessa he saivat tiedon, että pieni tyttö on tulossa heille joulun alla.

Vaikka pariskunnalla oli sijaisvanhemmuudesta jo kokemusta, tieto toisesta lapsesta oli heille iso juttu. Kaikkonen ja Taiveaho lähtivät heti valmistautumaan tytön tulemiseen tekemällä muun muassa huonekaluhankintoja.

– Meille on nyt sijoitettu kaksi lasta, kaksivuotias poika ja kolmivuotias tyttö. Tämä on hurja muutos, mutta kyllä nyt tuntuu todella hyvältä, Antti Kaikkonen kertoo Ilta-Sanomille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

TOINEN LAPSI perheeseen toi mukavan muutoksen tullessaan. Pienet lapset nauttivat toistensa seurasta ja villitsevät toisiaan. Kierrokset ovat kasvaneet myös kansanedustajan kodissa.

– Lapsilukumäärä kasvoi yhdellä, mutta vauhti on kolminkertaistunut, Kaikkonen kertoo.

Kaikkosen ja Taiveahon porukka on jo hyvin ehtinyt totutella toisiinsa. Tähän mennessä kaikkein tunteikkain hetki koettiin jouluna. Kotona pyörähti myös joulupukki.

– Kyllä tämä joulu oli erityinen. Joulu on erityisesti lasten juhla. Se oli hyvin vahva kokemus, mutta kyllä kaikki arjen pienetkin asiat ovat olleet mieleenpainuvia.

– Joulupukki toi lapsille kaikenlaista härpäkettä. Duplo-legot ovat olleet molemmille mielenkiintoisia leluja.

NELIHENKINEN perhe vietti uuttavuottakin perinteisen kaavan mukaan.

– Kävimme torstaina alkuillasta tuttavaperheen luona kylässä. Näimme automatkalla ikkunasta raketteja, ja ammuimme yhden raketin myös omasta pihastamme. Halusimme kuitenkin, että lapset menevät ajoissa nukkumaan, vaikka olikin uusivuosi.

Kaikkosen ja Taiveahon sijaislapset ovat pariskunnalle suuri hämmästyksen aihe. Lapset ovat tuoneet niin paljon onnea ja iloa heidän elämäänsä. Sekä Sadun että Antin molempien vanhemmat ovat eläkkeellä, ja heistä on myös ollut apua perheen arjessa.

– Olemme nyt menneet tällä porukalla eteenpäin parisen viikkoa, ja hyvin on sujunut. Aika sitten näyttää, miten olemme pärjänneet. Myös minun ja Sadun vanhemmat ovat olleet hyvin hengessä mukana ja tukenamme. Sijaisvanhemmuus on jaettua vanhemmuutta, sillä lapsilla on myös biologiset vanhemmat. Sijaisvanhemmuuteen liittyy paljon haasteita, mutta alku on mennyt hyvin, Kaikkonen kertoo.

KAIKKONEN kertoo, että oma perhe on elämän tärkein asia. Kansanedustajan työhön kuuluvat iltamenot on puristettu minimiin. Vanhemmat haluavat hoitaa asiat niin, että lapsilla on kaikki hyvin.

– Kyllä tässä aika ihmeissään ollaan, mutta oikein hyvissä tunnelmissa. On arvokasta, että olen saanut kokea tämän päälle nelikymppisenä. Haluan viettää nyt aikaa kotona, sillä ensimmäiset viikot ovat tytölle tärkeimmät uudessa kodissa. Tämä on iso muutos myös tytön elämässä, Kaikkonen kertoo.

Kaikkonen kertoo ymmärtävänsä nyt, miten kokonaisvaltaista vanhemmuus on erityisesti monilapsisessa perheessä. Se on huolenpitoa kellon ympäri, mutta erittäin palkitsevaa.

– On ollut hienoa seurata lapsen kehitystä. Joka päivä huomaa hienoja juttuja kuten esimerkiksi uusia sanoja.

KAIKKOSELLA on kokemusta isyydestä reilun vuoden verran. Kansanedustajan mukaan hyvä isä osallistuu lastensa arkeen ja keskustelee heidän kanssaan.

– Kyllä hyvä isä on läsnä oleva, välittää ja rakastaa lapsiaan ja on reilu. Mielestäni on myös tärkeää, että keskustelen ja puhun lasten kanssa asioista. Koetan puhua mahdollisimman paljon. Vaikka he eivät osaa vielä niin hyvin itse puhua, lapset ymmärtävät kuitenkin asioita. Heistä on tullut hyvin tärkeitä.

Kaikkonen pitää tärkeimpänä asiana, että heidän lapsillaan on hyvä olla. Sijaislasten myötä myös muut lapset niin lähellä kuin kaukana tuntuvat arvokkailta.

– Kyllä tekee todella pahaa nähdä sairaita tai nälkää näkeviä lapsia.

Kaikkonen on myös päässyt tutustumaan lapsiperheen todellisuuteen, jossa arki ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Rauhallinen mies ei ole kuitenkaan muuttunut toiseksi ihmiseksi.

– Vanhemmat kasvattavat lapsia, mutta kyllä lapset kasvattavat myös meitä jo pelkällä olemassaolollaan. Olen kärsivällinen luonne, ja minulla on kuulemma lehmän hermot. Ei tässä ihan pikkuasioista ruveta vieläkään seinille hyppimään, tyytyväinen ja onnellinen Kaikkonen heittää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    2. 2

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    3. 3

      Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    8. 8

      Helsingissä kadonnut intialainen löytyi merestä

    9. 9

      Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista: ”Kyse oli taktiikasta”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    9. 9

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    10. 10

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    2. 2

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    3. 3

      Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

    6. Näytä lisää