Alma

Viihde

Valikko

Kike ja Kimmo Elomaan koti on korea kuin joulukuusi – katso kuvat!

Julkaistu:

kotikuvat
Kike ja Kimmo Elomaan koti pursuaa tavaraa, sillä molempien vanhempien huonekalut on uudelleensijoitettu sinne.
Kike ja Kimmo Elomaa ostivat monen sadan neliön tiilitalon Maskusta 33 vuotta sitten. Talossa oli asunut Huhtamäen liikemiessuvun tytär seitsemän lapsensa kanssa.

– Matti ja Teppo (Ruohonen) olivat kuulemma maksaneet talosta jo käsirahan, Kike Elomaa kertoo. Lopulta Elomaat vetivät pidemmän korren.

Iso talo on rakas, mutta aiheuttaa monia käytännön ongelmia. Lähin ruokakauppa on kahdeksan kilometrin päässä.

Elämä on yhtä siivoamista. Tavaraakin kertyy. Molempien vanhempien vanhat huonekalut on uudelleensijoitettu tänne. Sekä Kike että Kimmo ovat kovia hamstraamaan.

– Kimmo on hankkinut patterin eteisen patterin päälle. Hänen mielestään patteria on hyvä säilyttää kuivassa tilassa, Kike Elomaa nauraa.

Eteisessä on myös kirves ja oksasakset. Ne ovat Kiken mielestä vain tiellä. Kimmo haluaa pitää ne siellä, koska niitä tarvitaan usein.

Tunnelma kristallikruunujen täyttämässä kodissa on leppoisa. Kaikkea on runsaasti. Hedelmiä, sohvia, kukkia, tauluja, pikkuesineitä.

Yhdessä maalauksessa on marsalkka Mannerheim, toisessa lihaksiaan pullisteleva Miss Olympia Kike Elomaa kisavaatteissaan. Kaksi aikakautta. Kaksi rikasta elämää.

– Kyllä sitä on ollut myrskyä, jos jonkinlaista, mutta on aika hienoa, että ollaan oltu 37 vuotta yhdessä, Kike Elomaa sanoo.

– Meillä olisi ollut aihetta lähteä eri tahoille monta kertaa.

Lue Kimmo ja Kike Elomaan yhteishaastattelu tämän viikonlopun Ilta-Sanomista!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

    3. 3

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    4. 4

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

    7. 7

      Joukkosurma Mississipissä: 8 kuollut, yksi uhreista seriffi

    8. 8

      Tallukka palaa vastaanottokeskuksesta hotelliksi – ”En missään tapauksessa kadu”

    9. 9

      Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    8. 8

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

    3. 3

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    4. 4

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. Näytä lisää