Olga, Oili

Viihde

Valikko

Nämä tähdet tulivat kaapista ulos vuonna 2015: ”Ajattelin, että apua, en voi”

Julkaistu:

seksuaalivähemmistöt
Yhä useampi kansainvälinen ja suomalainen tähti puhuu avoimesti kuulumisestaan seksuaalivähemmistöön.
Yhdysvaltalaislehti Huffington Post julkaisi sivuillaan artikkelin kansainvälisistä merkkihenkilöistä, jotka puhuivat kuluneen vuoden aikana avoimesti julkisuudessa seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Avoin keskustelu homoseksuaalisuudesta on ollut pinnalla myös Suomessa kuluneena vuonna.

Markku Rossi

Suomessa kansanedustaja Markku Rossi (kesk) rekisteröi hiljattain parisuhteensa kumppaninsa Matti Kaarlejärven kanssa. Rossi, 59, kertoi Ilta-Sanomille saaneensa valtavan onnitteluvyöryn ja paljon positiivista palautetta iloisen uutisen jälkeen.

– Palaute on ollut voittopuolisesti erinomaisen hyvää. Vaikea tässä talossa on määritellä prosentteja, mutta 99,99 prosenttisesti palaute on ollut erityisen myönteistä ja kannustavaa, hän kommentoi joulukuun puolivälissä.

Saara Aalto

Laulaja Saara Aalto kertoi toukokuussa sosiaalisen median tileillään, että hänen uusi elämänkumppaninsa on nainen.

– Tässä maailmassa ei ikinä ole tarpeeksi rakkautta ja iloa, ja minäkin olen liian pitkään pantannut omaa onneani, Aalto kirjoitti tuolloin.

Aalto kertoi, että hänen Meri-rakkaansa oli oikeastaan se, joka painoi julkaisunappia Facebookissa.

– Lopulta hän sitten painoi julkaise-nappia Facebookissa. Olin itse niin hyvällä tavalla jännittynyt. Ajattelin, että ”apua, en voi.” Sitten hän oli, vaan, että ”minä painan!” Saara sanoi Nelosen haastattelussa iloisesti.

Michael Angelakos

Suositun indieyhtye Passion Pitin laulaja Michael Angelakos kertoi homoseksuaalisuudestaan haastattelussa marraskuussa.

– En ole varma mitä oikein tapahtui, se oli vain sellainen mututuntuma. Minun vain tarvitsi puhua ihmisille siitä faktasta, että olen homo. Sen vain täytyi tapahtua. Tämä oli juuri sellainen hetki, että en tuntenut oloani uhatuksi, Angelakos sanoi.

Lily-Rose Depp

Näyttelijä Johnny Deppin ja tämän entisen puolison, malli Vanessa Paradisin tytär Lily-Rose Depp kertoi seksuaalisesta suuntautumisestaan ystävänsä Instagram-päivityksen kautta viime elokuussa.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Ylpeä isä kommentoi haastattelussa marraskuussa, että tieto ei tullut hänelle yllätyksenä.

– Minä oikeastaan jo tiesin, koska hän kertoo minulle kaiken. Hän ei pelkää kertoa minulle mitään. Olemme todella läheisiä, ja olen hyvin ylpeä suhteestamme. Lily on todella terävä lapsi ja hän on yksi fiksuimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut, Depp sanoi.

Jussie Smollet

Hittisarja Empiren näyttelijä Jussie Smollet kertoi seksuaalisuudestaan intiimissä haastattelussa Ellen DeGeneresin kanssa.

– Minulle oli tärkeää tehdä selväksi, että ei ole olemassa mitään kaappia, hän sanoi.

– Ei ole koskaan ollut kaappia, jossa olisin sisällä. En omista kaappia, minulla on pukija, mutta minulla ei ole kaappia, mutta minulla on koti ja on velvollisuuteni suojella sitä kotia, hän selitti.

Miley Cyrus

Laulajatähti Miley Cyrus kertoi panseksuaalisuudestaan Ison-Britannian Elle-lehden haastattelussa. Panseksuaalisuudella tarkoitetaan sitä, että henkilö tuntee tasaista mielenkiintoa molempia sukupuolia sekä myös niiden ulkopuolelle asettuvia muotoja kohtaan.

– Olen erittäin avoin siitä, olen panseksuaalinen. En kuitenkaan ole parisuhteessa. Olen 22-vuotias, käyn treffeillä, mutta muutan tyyliäni kahden viikon välein. Antakaa olla, kenen kanssa olen, hän sanoi.

Nyle DiMarco

America’s Next Top Model -ohjelman voittaja Nyle DiMarco kertoi lokakuussa Twitterissä olevansa ”seksuaalisesti fluidi” sen jälkeen, kun fani oli tiedustellut häneltä, pitääkö hän tytöistä vai pojista.

Reid Ewing

Moderni perhe -sarjan tähti kertoi olevansa homoseksuaali viime marraskuussa. ”Kaapista tuleminen” tapahtui hyvin huolettomasti: tähti kehui Twitter-viestissään toista miestä todella kuumaksi tapaukseksi.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Twiitin jälkeen fani tiedusteli tähdeltä, tuliko hän juuri kaapista. Ewing vastasi yksinkertaisesti, ettei koskaan ollut siellä.

Trevor Moran

Youtube-tähti ja X-Factor -ohjelmaankin osallistunut Trevor Moran kertoi homoseksuaalisuudestaan Youtube-videon välityksellä. Videon otsikkona on hyvin avoimesti isoilla kirjaimilla kirjoitettuna ja hymiöllä varustettuna: ”Olen homo!”

Yusaf Mack

Ammattinyrkkeilijä Yusaf Mack esiintyi homopornovideolla, jonka jälkeen hän väitti, että hänet huumattiin ja pakotettiin esiintymään videolla. Kaksi päivää myöhemmin kymmenen lapsen isä Yusaf Mack kertoikin avoimesti olevansa biseksuaali ja myönsi olleensa täysin tietoinen filmin aikana.

Eliot Sumner

Muusikkolegenda Stingin tytär Eliot Sumner kertoi joulukuussa, että ei määrittele sukupuoltaan.

– Yritin ikuisuuden määritellä, mitä olen. Mutta mielestäni kenenkään ei pitäisi tuntea painetta siitä, että pitäisi olla jokin laatu tai merkintä siitä, mitä on, hän selitti haastattelussa.

Holland Taylor

Muun muassa Miehen puolikkaat -sarjaa tähdittävä 72-vuotias näyttelijä Holland Taylor kertoi seksuaalisuudestaan marraskuussa. Taylor paljasti olevansa pitkäaikaisessa parisuhteessa naisen kanssa.

Caitlyn Jenner

Caitlyn Jenner kertoi transsukupuolisuudestaan viime huhtikuussa. Sen jälkeen Jennerin nimi nousi kaikkien huulille kesäkuussa, jolloin hän esiintyi maineikkaan Vanity Fair -lehden kannessa ensimmäistä kertaa naisena.

Kardashianien perheen isäpuoli tunnettiin aiemmin nimellä Bruce Jenner.

Lue Huffington Postin koko lista tästä linkistä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    7. 7

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    8. 8

      Trumpin uusi viestintäjohtaja: Kaikki saavat potkut, jos vuodot eivät lopu

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. Näytä lisää