Uuno

Viihde

Valikko

F1-tähden avioerosta uusia väitteitä – eivät koskaan asuneet yhdessä, ei yhteydenpitoa kuukausiin, ei avioehtoa

Julkaistu:

avioero
Jenson Button ja Jessica Michibata ilmoittivat erostaan tiistaina.
F1-kuljettaja Jenson Button ja vaimonsa Jessica Michibata vahvistivat eronsa tiistaina.

Pari ehti olla naimisissa vain vuoden, sillä he avioituivat loppuvuodesta 2014 Havaijilla.

– Jenson ja Jessica ovat täydessä yhteisymmärryksessä päättäneet kulkea eri teitä. Eroon ei liity kolmansia osapuolia, Buttonin tiedottaja lausui medialle tiistaina.

Brittilehti Mirror kertoo nyt uusia yksityiskohtia lyhyestä liitosta. Lehden mukaan brittikuljettajan ja japanilaismallin liitto alkoi rakoilla jo kesällä, vain puoli vuotta häiden jälkeen.

– He eroavat nyt ystävällisissä väleissä, mutta todellisuudessa he ovat eläneet täysin erillisiä elämiä jo kuukausia, parin tunteva henkilö kertoo lehdelle.

– Heidän alamäkensä alkoi jo puoli vuotta sitten. He ovat viimeksi olleet tekemisissä lokakuussa.

Lehden mukaan pari ei ole myöskään missään vaiheessa liittoaan varsinaisesti asunut yhdessä, sillä Button asuu Monacossa ja Michibata puolestaan asuu ja työskentelee Tokiossa.

Button puhui parin suhteesta avoimesti Mail on Sundayn haastattelussa jo syyskuussa. Tuolloin hän kertoi, että hänen mallivaimonsa työskentelee niin ahkerasti Japanissa, että he eivät juurikaan ehdi nähdä toisiaan.

– Jessie työskentelee paljon Japanissa. Hän tekee mallin töitä, hänellä on oma tv-ohjelma ja hän on esiintynyt japanilaiselokuvassa. Hän nauttii työstään, mikä on mukavaa, mutta se tarkoittaa tietenkin myös sitä, että näemme entistä harvemmin, Button sanoi syyskuussa.

35-vuotias F1-kuski ja 31-vuotias japanilaismalli alkoivat seurustella jo 2008, mutta he erosivat lyhyesti vuonna 2011. Jessica on vuosien varrella ollut tuttu näky F1-varikoilla.

Daily Mailin mukaan Buttonin 35 miljoonan euron omaisuudesta huolimatta parilla ei ole avioehtoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Kriitikoiden hampaisiin joutunut Lauri Markkanen saa tukea perheeltään – Pekka-isä muuttaa Chicagoon

    3. 3

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    6. 6

      Vettel kosti Hamiltonille – sai rangaistuksen rumasta ylilyönnistä F1-kisassa

    7. 7

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    8. 8

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    9. 9

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    10. 10

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    5. 5

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Kriitikoiden hampaisiin joutunut Lauri Markkanen saa tukea perheeltään – Pekka-isä muuttaa Chicagoon

    3. 3

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    6. Näytä lisää