Teijo

Viihde

Valikko

Ella Kannisen joulu Italiassa oli kääntyä farssiksi: ”Pukki oli baarissa, hän oli unohtanut koko keikan!”

Uusi Tv-lehti
Ella Kanninen toivoo, että television Kuusijuhla tuo iloa ja hyvää mieltä koteihin. Paitsi työ, myös aito oikea, suomalainen joulupukki toi Ellan perheen Suomeen joulunviettoon.
Kuusijuhla, torstaina 24.12. TV1 klo 12.10, 15.15 & 18.10

Tämä jouluaatto kuluu Ella Kannisella töiden merkeissä. Hän juontaa yhdessä Mikko ”Peltsi” Peltolan kanssa jo perinteeksi muodostunutta aattoillan Kuusijuhlaa suorana Tampereelta.

Joulu jatkuu kuitenkin oman perheen parissa Suomessa, sillä Ellan suomalais-italialainen perhe, mies ja kaksi poikaa, ovat mukana matkassa. He odottavat äitiä tv-töistä kotiin Ellan äidin luona.

Kahden kulttuurin perheessä yhdistyvät erilaiset jouluperinteet. Suomalaisista perinteistä Ellalle on ehdottoman tärkeää, että joulupukki tulee käymään. Italiassa varsinainen joulu on 25. päivä, ja silloin joulupukki on jättänyt yöllä lahjat.

Pienempi poikani on vasta viisivuotias, joten hän ei ole suomalaista joulua kokenut.Saa nyt nähdä, mitä mieltä hän on siitä.

– Haluan, että pukki käy ja viipyy kyselemässä, ovatko lapset olleet kilttejä. Italiassa olen sitten yrittänyt saada joulupukin.

Viime jouluna pukkeilu ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen.

– Hyväntekeväisyyspukki ei ollut vielä yhdeksään mennessä tullut. Sain hänet kännykällä kiinni, ja puhelimesta kuului hirveä diskomusiikin jumputus. Pukki oli baarissa, hän oli unohtanut koko keikan, Ella kertoo.

– Minua harmitti niin paljon ne pukin oharit, että päätin, että seuraavana jouluna mennään Suomeen, Ella nauraa.

Ellan juontama Kuusijuhla-lähetys on kolmetuntinen ja kolmiosainen, ja mukana on musisoimassa Anne Mattila. Vieraaksi saapuu muun muassa kirjailijapariskunta Leena Lander ja Hannu Raittila keskustelemaan, millaista on viettää joulua sukulaisten kanssa.

Lue lisää Ella Kannisen perheen jouluperinteistä ja juhla-ajan ohjelmista sekä katso myös uudenvuoden alkavien sarjojen esittelyt uudesta Ilta-Sanomat Tv-lehden tuplanumerosta (52–53/15)! Myynnissä 23.12.2015–5.1.2016 yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Uudessa IS Tv-lehdessä lisäksi:

  • Joulun ja vuodenvaihteen parhaat tv-tärpit ja kahden viikon ohjelmatiedot
  • Downton Abbeyn juhlavat ja haikeat jäähyväiset
  • Yli 240 elokuva-arviota
  • Suomen huutokauppakeisarin kokemukset ensimmäisestä ulkomaanmatkasta
  • Marianne Heikkilän muistot tv-uran alkuajoista
  • Kurkistus Punainen kolmio -sarjan kulisseihin
  • Seitsemän sarjan juonipaljastukset ja kymmenen sivun ristikkoextra
  • ...ja paljon muuta!

  • TV-lehti
  • Joulu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    7. 7

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    8. 8

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    9. 9

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    10. 10

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. Näytä lisää