Sauli, Saul

Viihde

Valikko

HS: Star Warsin suomentaja turhautui tiukkoihin turvatoimiin – ei tahtonut nimeään elokuvan lopputeksteihin

star wars
Kääntäjä Timo Porri kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa uusimman Star Wars -elokuvan kääntötyön olleen pitkän uransa haastavin kokemus.
Helsingin Sanomien mukaan viime viikolla ensi-iltansa saaneen Star Wars: The Force Awakens -elokuvan suomalaiset fanit ovat kritisoineet elokuvan suomennoksia. Lehden mukaan elokuvan suomentanut Timo Porri ja suomenruotsiksi kääntänyt Janne Staffans olivat käännöstyön jälkeen turhautuneita ja eivät tahtoneet nimiään lopputeksteihin lainkaan.

Porri kertoo HS:n haastattelussa olosuhteiden sujuvalle suomentamiselle olleen haastavat. Lehden mukaan kääntäjät eivät nähneet varsinaista elokuvaa, vaan siitä oli tehty heille oma versio, jossa kuului vain dialogi ”puhuvien päiden” kera. Lisäksi käännöstyö piti tehdä Disneyn toimistolla tietokoneilla, joilla ei voinut tallentaa tekstiä koneelle, vaan teksti siirtyi suoraan Yhdysvaltoihin.

– Kyllä se oli haastavin homma, jonka olen koskaan tehnyt, Porri sanoo HS:n haastattelussa.

HS:n mukaan kääntäjien oli vaikeaa tietää, ketkä puhuivat elokuvassa keskenään.

– Ei se ollut meidän laatuvaatimustemme mukaista työtä, Porri sanoo lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Kesäajasta luopumista vaaditaan kansalaisaloitteella – muutoksen tiellä on EU-direktiivi 2000/84/EY

    6. 6

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Joka ottelussa hurjat panokset

    9. 9

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    10. 10

      Perussuomalaisten vaalivideo hyllytettiin Tampereen busseista – ”asia ei kuulu kenellekään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Kesäajasta luopumista vaaditaan kansalaisaloitteella – muutoksen tiellä on EU-direktiivi 2000/84/EY

    6. Näytä lisää