Minna, Vilma, Miina

Viihde

Valikko

Brasilialaisen ihmisbarbien Andressan, 22, ulkonäkö hätkähdyttää – ”Ihmiset juoksevat minua karkuun”

Julkaistu:

ihmisbarbie
Brasilialainen Andressa Damiani, 22, on Etelä-Amerikan oma ihmisbarbie. Nuori nainen väittää, ettei ole käynyt yhdessäkään kauneusleikkauksessa.
Brasilialainen Andressa Damiani, 23, on Etelä-Amerikan oma ihmisbarbie. Blumenaun kaupungista kotoisin olevaa Damiani esiintyy myös Disneyn huippusuositun Frozen-animaation päähenkilönä Elsana. Brittilehti Daily Mailin mukaan Damiani väittää olevansa luonnostaan nuken näköinen ja ettei ole käynyt yhdessäkään kauneusleikkauksessa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Andressa kertoo lehden haastattelussa, että hänen nukkemainen ulkonäkönsä herättää huomiota Brasiliassa ja saa ohikulkijat kommentoimaan hänen ulkonäköään.

– Ihmiset eivät usko minua, kun sanon, ettei minulle ole koskaan tehty kirurgisia toimenpiteitä. He luulevat, että pidän itseäni nälässä, koska olen niin laiha. Minua kutsutaan valehtelijaksi, Damiani harmittelee.

Toisinaan tuntemattomat ovat laukoneet nuorelle naiselle hyvinkin loukkaavia asioita.

– Tuntemattomat tulevat sanomaan minulle, että heitä ällöttää, kun he katsovat kasvojani ja että läsnäoloni pelottaa heitä. Ihmiset juoksevat karkuun, kun näkevät minut.

Damianin mukaan ihmiset ajattelevat hänen olevan hullu nuori nainen, joka vain ajattelee ulkonäköään.

– Haluan näyttää maailmalle, että jokainen voi olla nukke. Sinun ei tarvitse olla laiha tai blondi. Luo vain oma tyylisi ja ole onnellinen, Damian toteaa.

Eläinlääkärinä työskentelevä Damiani kertoo, ettei urheilu lainkaan tai noudata erityisen tiukkaa ruokavaliota pysyäkseen hoikkana.

– Olen näyttänyt nukelta niin kauan kuin muistan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Ilkeiden kommenttien lisäksi Brasilian oma ihmisbarbie saa runsaasti fanipostia. Andressalla on kaksi Instagram-tiliä, joista toisella hän julkaisee ainoastaan Elsa-kuvia ja toisella kuvia sekä Elsana että itsenään. Tilejä seuraa yhteensä lähes 100 000 henkilöä ja Andressan Youtube-kanavalla tilaajia on lähes 700 000.

Damiani näyttää Youtube-videollaan, kuinka muokkaa itsestään Frozen-elokuvan Elsan. Voit katsoa videon tästä:

Videolla Andressa esiintyym myös meikittömänä ja ennen toimenpiteitä.

Daily Mailin haastattelussa nuori nainen kertoo, että häntä kiusattiin usein lapsena barbiemaisen ulkonäkönsä vuoksi.

– Ihmiset sanoivat minulle usein, että näytän ihan nukelta ja se oli mielestäni kiusallista.

20 vuotta täytettyään Andressa kuitenkin päätti ottaa ilon irti nukkemaisista piirteistään.

– Ymmärsin, että oli parempi korostaa ihmisnukkemaisia piirteitäni kuin yrittää survoutua yleiseen kauneusihanteeseen, jossa en ikinä ulkonäköni vuoksi onnistuisi

– Ihmisnukelta näyttäminen on parantanut itsetuntoani. Se että näyttää kauniilta ja itsevarmalta on tärkeää- Se ei ole niin turhanpäiväistä kuin jotkut ihmiset ajattelevat. Minusta tuntuu kauniilta tällaisena.

Ulkonäkönsä vuoksi julkisuuden henkilöksi tullut Damiani on esiintynyt brasililaisissa tv-sarjoissa ja ystävystynyt myös ukrainalaisen ihmisbarbien Valeria Lukyanovan kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. 6

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    9. 9

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    10. 10

      Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    9. 9

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. Näytä lisää