Manu, Manne, Immo

Viihde

Valikko

Ikinuori mallikaunotar, 61, paljastaa viisi kauneusvinkkiään – näin hän pysyy nuorekkaana!

Kauneusvinkit
Entinen huippumalli, 61-vuotias Christie Brinkley, näyttää yhä tyrmäävältä.
Kalifornialaisen Christie Brinkleyn malliura alkoi 19-vuotiaana vuonna 1973, kun amerikkalaisvalokuvaaja äkkäsi hänet pariisilaisessa postitoimistossa. Sittemmin Brinkley teki vakuuttavan kansainvälisen uran mallina ja työskenteli myös näyttelijänä.

Tyrmäävä nainen näyttää yhä lähes samalta kuin vuosikymmenet sitten. Hän kertoi US Weeklylle kokeilleensa botoksia kasvoihinsa, mutta lopettaneensa ensimmäisen kerran jälkeen, koska koki kasvojensa muuttuneen jähmettyneeksi ja ilmeensä masentuneeksi. Sen sijaan hän myöntää käyttävänsä botoksia kiinteyttämään leuan alusen ja kaulan aluetta.

Ja näin hiljattain oman Timeless Beaty -kirjan (Ajaton kauneus) julkaissut Brinkley vaalii kuuluisaa kauneuttaan:

1. Vähennä puuteria

Talkkijauhe jää hienoihin juonteisiin. Läpikuultavat, voidemaiset tuotteet sen sijaan korostavat piirteitä ja peittävät virheet.

2. Lisää volyymia

Kolmen lapsen äiti Brinkley tunnustaa hiustensa jo ohentuneen. Hän käyttääkin klipseillä kiinnitettäviä hiustenpidennyksiä, sillä ne eivät nukkuessa revi ja kisko hiuksia, mikä voi aiheuttaa entistä enemmän hiustenlähtöä.

3. Syö omena päivässä

Brinkleyn mukaan jos syö omenan 20 minuuttia ennen ateriaa, kuitupitoisen hedelmän ansiosta kylläisyyden tunne tulee aikaisemmin – eikä ruokaa tarvitse santsata.

4. Fiksuja välipaloja

Brinkley on vegaani, ja hän välttelee runsasta sokerin käyttöä, koska se hajottaa kollageenia, ja liikaa suolan käyttöä, koska se turvottaa. Hän suosii terveellisiä välipaloja ja esimerkiksi murskaa jäisiä mustikoita tehosekoittimessa. Niin syntyy herkku, joka hänen mielestään on kuin jäätelöä.

5. Kuori, kuori.

Joka aamu jo 40 vuoden ajan Brinkley on pessyt kasvonsa oman ihonhoitosarjansa maitohappoa sisältävällä puhdistusaineella puhdistaakseen ihohuokosensa ja parantaakseen kasvojensa pintaa. Myös kosteutus on tärkeää esimerkiksi naamioilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    3. 3

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    4. 4

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    5. 5

      Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

    6. 6

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    7. 7

      Tanssi tähtien kanssa starttasi vauhdikkaasti ja hämmentävästi: lavalla hulluteltiin roisisti alusvaatteissa

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Teetkö sinäkin näin voiveitsen kanssa? ”Näin meillä tehtiin kasarina, ihan hyvin toimi”

    10. 10

      Omakotitalo roihuaa Haminassa – silminnäkijä: ”Savupatsas yli kilometrin korkea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    9. 9

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    10. 10

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    3. 3

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    4. 4

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    5. 5

      Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

    6. Näytä lisää