Olga, Oili

Viihde

Valikko

Prinsessa Madeleine avautuu harvinaisessa tv-haastattelussa: Julkisuudessa olo ollut vaikeaa lapsesta saakka

Julkaistu:

kuninkaalliset
Prinsessa Madeleine ja hänen Chris-miehensä harvinainen tv-haastattelu esitetään Ruotsissa perjantaina. Aftonbladet julkaisi verkkosivuillaan jo pienen maistiaisen kauan odotetusta haastattelusta.
Ruotsin prinsessa Madeleine ja hänen aviomiehensä liikemies Chris O’Neill antoivat viime viikolla harvinaisen haastattelun norjalais-ruotsalaiselle Skavlan-tv-ohjelmalle. Jaksossa pariskunnan lisäksi vierailevat Adele ja Jamie Oliver, jakso esitetään Ruotsissa perjantaina.

Ruotsalaislahti Aftonbladet on saanut ennakkoon pätkän haastattelusta ja julkaisi sen verkkosivuillaan. Haastattelupätkässä Madeleine kertoo suhtautumisestaan julkisuuteen. Hän kertoo, ettei muun muassa lapsena nauttinut valokuvien otosta lainkaan.

– Vanhemmillani oli aina päänsärky, kun otimme perhekuvia tai jotain sen tapaista. Menin aina piiloon tai juoksin pois. Heidän piti aina raahata minut kuviin, jolloin vain kiljuin, Madeleine kuvailee englanninkielisessä haastattelussa.

Madeleine toteaa, ettei ole tottunut julkisuuteen lainkaan, vaikka on koko elämänsä ajan ollut julkisuuden henkilö.

– Voisi ajatella, että koska koko elämäni on ollut tällainen, olisin tottunut siihen, että minusta otetaan valokuvia tai kun toimittajat kysyvät kysymyksiä, mutta en ole tottunut siihen lainkaan. Loppujen lopuksi olen aika ujo ja en tykkää olla huomion keskipisteenä. Tiedän kuitenkin, että tämä on asia, jonka kanssa minun pitää olla tekemisissä ja minulla on vaikeuksia asian kanssa. Teen koko ajan töitä asian eteen, Madeleine myöntää.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Ruotsin hovi ei kommentoi ohjelman sisältöä ennen kuin haastattelu on esitetty televisiossa.

– Ohjelma oli suunnitteilla jonkin aikaa ja sitä on valmisteltu tovi. He (Madeleine ja Chris) osallistuivat ohjelmaan mielellään ja olivat positiivisin mielin nauhoitusten jälkeen. Tärkeintä on se, että ohjelman tekijät onnistuvat luomaan hyvän tunnelman kuvauksissa, ennen niitä ja niiden jälkeen ja siinä Skavlan-ohjelman tekijät onnistuivat, hovin tiedottaja Margareta Thorgren kommentoi Aftonbladetille.

Skavlan-ohjelma julkaissut Twitterissä kuvia ja videopätkän ohjelmasta:

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    6. 6

      Trumpin uusi viestintäjohtaja: Kaikki saavat potkut, jos vuodot eivät lopu

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    9. 9

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    10. 10

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    6. Näytä lisää