Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Pia Nykäsen jalkavamman syy selvisi – ”Edelleen arkana”

Matti Nykänen kertoo Ilta-Sanomille, että Pia -vaimo loukkaantui lyötyään jalkansa Linnan betoniportaikkoon.

VALTAVA kohina on ohi, arki koittaa. Tämä oli mäkihyppylegenda Matti Nykäsen ja hänen Pia-vaimonsa päällimmäinen tunne maanantaina aamupäivällä, vajaa vuorokausi Linnan juhlien jälkeen. Tosin Pian jalkavamma aiheuttaa yhä murhetta ja saattaa hieman sotkea normiarkea.

– Pian jalkapöytä on edelleen arkana. Se on hieman turvoksissa, ja lisäksi jalassa on nähtävissä selvää sinertymää. Eli kyllä siinä tosiaan ihan kunnolla sattui, Nykänen kommentoi Ilta-Sanomille.

Katso yllä olevalta videolta kohdasta 2.14, mitä Pia kertoi jalkavammastaan ISTV:lle Linnan juhlissa. ”En pysty pitämään kenkää jalassa”, Pia valitteli.

PIA Nykänen loukkasi jalkansa Linnaan tullessaan. Kun Pia oli astelemassa median ohi kohti Presidentinlinnan ovea, hän löi jalkansa vahingossa betoniseen portaikkoon.

– Siinä oli niin paljon sitä salamavalojen räiskettä, kuten asiaan tietysti näiden juhlien kohdalla kuuluu, että Pia kadotti hetkeksi katsekontaktinsa portaikkoon. Siitä se kompastuminen johtui, hyväntuulinen Nykänen sanoi.

– Tiistaina Pia todennäköisesti menee lääkäriin näyttämään jalkaansa.

Siinä oli niin paljon sitä salamavalojen räiskettä, kuten asiaan tietysti näiden juhlien kohdalla kuuluu, että Pia kadotti hetkeksi katsekontaktinsa portaikkoon.

Nykäset olivat parhaillaan matkalla Helsingistä kotiinsa Joutsenoon. Pia työskentelee paikkakunnalla lähihoitajana.

– Jos Pia joutuu vamman vuoksi sairauslomalle, toivottavasti ei kuitenkaan pitkäksi aikaa, Matti alleviivasi.

SEURAAVAKSI puhe kääntyi vielä sunnuntaiseen Tasavallan presidentin vastaanottoon.

Illan odotetuimpiin vieraisiin lukeutuneet Nykäset olivat ennen Linnaan saapumista kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimon (kok) järjestämillä etkoilla.

– Hjallis on vanha tuttuni jo ainakin parinkymmenen vuoden takaa. Hän oli kutsunut minut ja Pian sekä muita vieraita luoksensa, ja siinä me sitten aikamme rupattelimme niitä näitä. Ei mitään ihmeellistä, Nykänen ruoti.

– Mistään bisnestapaamisesta ei siis ollut kyse, hän vielä jatkaa hymähdellen.

Nykäset saapuivat Linnaan noin puoli kahdeksalta ja poistuivat sieltä puoli yhdeltätoista.

He painuivat suoraan hotelliinsa, jatkokutsuista välittämättä.

– Ilmeisesti Linnan jatkoillakin oli ollut paljon porukkaa. Hyvä homma. Me viihdyimme mainiosti Linnassa, ja varmaan jatkoillakin porukalla on ollut kivaa, Nykänen ounasteli.

PIA nautti juhlissa yhden lasin kuuluisaa Linnan boolia, Matti pysytteli lähinnä vesilinjalla. Kesällä 2014 avioitunut pari jätti tanssitkin Pian jalkavamman vuoksi väliin.

Jos jotain, keskustelukumppaneita parin ympärillä piisasi.

– Tiesin toki jo etukäteen, että varmaan juttuseuraa riittää, mutta kyllä todellisuus paikan päällä yllätti minutkin. En ehtinyt syödä Linnassa kuin yhden hapankorpun ja kolme palaa juustoa, koska kaiken muun ajan olin jonkun kanssa juttusilla, kenen milloinkin, Nykänen sanoi naurahdellen.

– Mutta ei se mitään, oli kiva tavata ja jutella erilaisten ihmisten kanssa.

Nelinkertaisen olympiavoittajan mieleen jäivät erityisesti keskustelut muutamien sotaveteraanien kanssa.

– Ne olivat todella liikuttavia keskusteluja. Yhdessä vaiheessa itselläni meinasi jo tulla tippa linssiin, Nykänen summasi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  2. 2

    Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

  5. 5

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  6. 6

    IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: TPS nousi tasoihin Helsingissä, HPK ajaa JYPiä takaa

  7. 7

    Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

  10. 10

    Kreikan prinsessa Olympia, 20, nautiskelee luksuselämästä niukassa uima-asussa – poseeraa bikineissä äitinsä kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  6. 6

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  7. 7

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  8. 8

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  9. 9

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  10. 10

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  2. 2

    Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

  5. 5

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  6. Näytä lisää