Leevi

Viihde

Matti Nykäsen Pia-vaimo jännittää yhtä asiaa Linnan juhlissa: ”Sukulaisetkin ovat olleet huolissaan”

Julkaistu:

linnan juhlat
Sunnuntaina Linnan juhliin astelee illan humua jännittävä Pia Nykänen ja häntä ihaillen katsova aviomies, mäkilegenda Matti Nykänen.
– Minulla on varmasti Linnan juhlien kaunein vaimo, mäkihyppylegenda Matti Nykänen sanoo ja Pia-vaimoaan katsellen.

Pariskunta saapui IS:n haastatteluun jakamaan tunnelmiaan tulevista Linnan juhlista.

Lähihoitajana työskentelevä Pia ei ole tottunut istumaan tuntitolkulla meikattavana. Hän on muutenkin hämillään tulevista juhlista.

– Jos tällaisen maalaistytön pitäisi itse valita juhlapuku ja hoitaa sekä meikkaus että kampaus näin hienoa juhlaa varten, niin pulassa varmasti oltaisiin. Onneksi on ammattilaisia apuna, Pia kiittelee.

Erityisesti jännittää mokaaminen.

– Linnaan meno jännittää jo, kuten Mattiakin. Kaverit ja sukulaisetkin ovat olleet hieman huolissaan, että osaanko mie käyttäytyä etikettien mukaan siellä. Kaipa tuo jotenkin onnistuu, hän sanoo naurahdellen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti tämänvuotisten Linnan juhlien yhdeksi teemaksi mäkihyppääjät. Linnassa nähdään muitakin ex-lajisankareita.

– Tämä on hieno kunnianosoitus presidentiltä. Uran aikana harmitti, kun kahdet juhlat jäivät kisakiireideni vuoksi väliin, mutta onneksi sain vielä uuden mahdollisuuden, Matti sanoo.

– Tällaista tapahtumaa varten se on meikäläisenkin vaihdettava verkkaripuku frakkiin. En edes harkitse muuta.

IS piipahti Pian ja Matin kanssa myös helsinkiläisessä juhlapukuliikkeessä, jossa Pia sovitteli tulevaa juhlapukuaan. Siinä on lumiteema ja mukana on myös hieman jäätä, mutta lopullisesti se paljastetaan vasta sunnuntaina.

– Juhlapuvustani voin sanoa, että se on kuin miulle tehty. Siinä mielessä ainutlaatuinen puku, ettei varmasti kenelläkään muulla Linnan vieraalla ole samantyylistä, Pia kertoo.

Lue koko Matin ja Pian laaja haastattelu viikonlopun Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    5. 5

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Euroopan komission puheenjohtaja lähetti suomenkielisen kirjeen Juha Sipilälle – kehuu vuolaasti Suomen poliisia

    10. 10

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    5. 5

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    6. Näytä lisää