Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

Eeva: Laura Voutilainen asuu yhä ex-miehensä kanssa – viettävät joulun yhdessä

Viimeiset vuodet ovat olleet vaikeaa aikaa Laura Voutilaisen elämässä.
Laura Voutilainen sanoo Eeva-lehdelle kääntäneensä parisuhteessaan kaikki kivet.

– Lopulta oli aika päästää irti.

Voutilainen erosi aviomiehestään Juha Heikkilästä 17 aviovuoden jälkeen. Pari jätti yhteisen erohakemuksen elokuussa. Voutilainen oli vasta 23-vuotias mennessään naimisiin. Eroa pari haki ensimmäisen kerran vuonna 2009, mutta yhteys löytyi uudelleen.

Isän kuolema jätti Voutilaisen tyhjyyteen kolme vuotta sitten. Voutilainen kertoo, että isän kuolemasta alkoi hänen irtautuminensa menneisyydestä. Hän ymmärsi etsineensä vastauksia isäsuhteeseensa parisuhteestaan.

– Jossain vaiheessa minun oli vain myönnettävä itselleni, etten voi pakottaa toista kulkemaan kanssani samaan suuntaan. Toinen ei välttämättä halua samoja asioita, ja minun on hyväksyttävä se, että toisen polku on erilainen, hän sanoo lehdelle.

Heikkilä ja Voutilainen asuvat yhä saman katon alla.

– Välimme ovat hyvät, ja vietämme joulun perheenä yhdessä. Muuten tulevaisuus on vielä auki. Kovin kauas Heinolasta en kuitenkaan tahdo nuoremman poikani vuoksi muuttaa.

IS tapasi Voutilaisen kuukausi sitten. Hän sanoi olevansa elämässään käännekohdassa, ja koki olevansa uudelleen syntymisen ajassa.

– Ero on vielä liian lähellä, jotta voisin siitä puhua, käyn yhä itse prosessia vahvasti läpi, laulaja sanoi liikuttuneena.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

  6. 6

    SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

  7. 7

    Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

  8. 8

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Sidney Crosby sikaili taas – teloi vastustajan sormen järkyttävään kuntoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  8. 8

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  9. 9

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  10. 10

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  9. 9

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  10. 10

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

  6. Näytä lisää