Jaakko, Jimi

Viihde

Valikko

Me Naiset: Essi Hellén jätti alkoholin kolme vuotta sitten – ”juomisesta oli tullut ongelma”

Julkaistu:

putous-tähti
Putous-tähti Essi Hellén kertoo Me Naisten haastattelussa hänellä olevan nollatoleranssi alkoholiin.
Essi Hellén sanoo Me Naisille jättäneensä alkoholin kolme vuotta sitten. Hän sanoo laittaneensa korkin kiinni koska huomasi alkoholinkäytön ahdistavan häntä.

Hellénin opiskelija-elämään kuuluivat vauhdikkaat ja kosteat illanvietot, ja seuraavan päivän armoton krapula.

– Minusta oli tullut tyyppi, jolle maistui aina. Minusta oli tullut tyyppi, joka pyysi muita jäämään vielä yhdelle ja jolle maistui aina. Mietin, juovatko normaalit ihmiset näin paljon, Hellén sanoo Me Naisten haastattelussa.

Hellén sanoo juoneensa aina illanvietossa paljon ja vahvoja alkoholijuomia. Humalassa hän sanoo olevansa hauska ja impulsiivinen ihminen. Juominen oli hänelle sosiaalista, sillä hän pelkäsi jäävänsä jostain paitsi, jos ei osallistuisi bileisiin.

– Hain juomisellani muiden hyväksyntää, hän sanoo.

Lopulta hän päätti jättää alkoholin.

– Juomisestani oli jo tullut ongelma, se ei ollut täysin hallinnassani. Jätin viinan, koska tajusin, että minusta voisi tulla minulle alkoholisti, Hellén sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Viranomainen hätkähti Postin uutispommia – Onko kirjeitä lain mukaan jaettava myös tiistaisin?

    3. 3

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    4. 4

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    7. 7

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    8. 8

      Turistiluokassa lentävä miljonääri vinkkaa: Näin voit saada koko penkkirivin itsellesi, ja halvalla

    9. 9

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    10. 10

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Viranomainen hätkähti Postin uutispommia – Onko kirjeitä lain mukaan jaettava myös tiistaisin?

    3. 3

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    4. 4

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. Näytä lisää