Heidi

Viihde

Valikko

Hiusten tuuhennus ja veitsetön kasvojenkohotus: 61-vuotiaaksi luultu Liisa muuttui 50-vuotiaan näköiseksi!

Julkaistu:

Vuosia nuoremmaksi
Vuosikausia pelkkä nutturaa käyttänyt Liisa joutui luopumaan siitä, mutta sai tilalle paljon iloisemman lookin.
Hoiva-alalla työskentelevä Liisa on jättänyt ulkonäkönsä hoitamatta vuosien ajan. Hänen vaatekaapistaan löytyy 20 vuoden takaisia vaatteita, ja esitteleepä hän jopa raskaudenaikaisia haalareitaan. Lisäksi nainen tunnustaa käyttäneensä koiransa kanssa samaa hiustenpesuainetta.

Ohikulkijat mainitsivat hänen ulkonäkönsä arkiseksi ja arvelivat hänen olevan 61-vuotias. Todellisuudessa Liisa on 55-vuotias. Anne Kukkohovi tiimeineen käy toimeen saadakseen uupuneen Liisan jälleen pirteän näköiseksi.

Tässä Liisa ennen muutosta:

Pukeutumisella saatiin esiin Liisan sorjat sääret ja kapea vyötärö. Nuttura kiellettiin ainakin joka päivältä. Hiuksia leikattiin ja niihin kiinnitettiin kunnon tuuhennus. Lisäksi tehtiin kasvoille ja kaulalle kiinteyttävä sekä kohottava utraäänienergiahoito eli niin sanottu veitsetön kasvojenkohotus. Hoitojen ja meikkauksen jälkeen muutos oli selvästi näkyvissä:

– Tuntuu aivan hienolta, Liisa huokaa.

Hänen uudeksi iäkseen ohikulkijat arvioivat nyt 50 vuotta.

Vuosia nuoremmaksi -ohjelma esitetään Avalla keskiviikkoisin klo 21.00

Katso kaikki illan tv-ohjelmat Iltapulusta!

  • TV-lehti
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

  3. 3

    Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

  4. 4

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  5. 5

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  6. 6

    Poliisi loukkaantui kiinniottotilanteessa huoltamon pihalla Karkkilassa – joutui sairaalaan

  7. 7

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  8. 8

    Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

  9. 9

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  10. 10

    IS:n lukijoiden painajaismaiset mökkinaapurit: kamera kuvaa pihaamme, polttopuita hakataan toisen tontilta, mönkijärälläys ottaa hermoon...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  2. 2

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  3. 3

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  4. 4

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  7. 7

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  10. 10

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

  3. 3

    Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

  4. 4

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  5. 5

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  6. Näytä lisää