Mauri

Viihde

Toimittaja-näyttelijä Markku Halme on kuollut

Julkaistu:

1962-2015
Musiikkitoimittaja, Mika Kaurismäen Klaani-elokuvan pääosasta tuttu Markku Halme kuoli diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin.
Musiikkitoimittaja ja näyttelijä Markku Halme on kuollut. Halme menehtyi 6. marraskuuta kotonaan Helsingissä. Hän oli kuollessaan 52-vuotias. Asiasta uutisoi Rumba-lehti.

Halme tunnettiin Rumban pitkäaikaisena musiikki- ja elokuvatoimittajana, ja hän työskenteli lehdessä sen perustamisvuodesta 1983 lähtien. Halme kirjoitti vuonna 2003 ilmestyneen Rumban 20-vuotishistoriikin Rumba – 20 vuotta rockin takahuoneessa ja viisi vuotta myöhemmin häneltä ilmestyi niin ikään Rumbaan liittyneen teoksen Nisse M.

Toimittajauran lisäksi Halme teki rooleja muutamissa elokuvissa, joista tunnetuin oli pääosa Mika Kaurismäen elokuvassa Klaani – tarina Sammakoitten suvusta (1984), jonka Aleksanteri Suurta Sammakkoa Halme ikimuistoisesti näytteli. Roolityö teki Halmeesta valtakunnallisesti tunnetun.

Klaani-elokuvan lisäksi Halme esiintyi muun muassa elokuvissa Mona ja palavan rakkauden aika sekä Apinan vuosi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Halme sairasti ykköstyypin diabetesta, jonka aiheuttamiin komplikaatioihin Halme myös menehtyi Rumban mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

    5. 5

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    6. 6

      Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

    7. 7

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    10. 10

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    5. 5

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    6. 6

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    7. 7

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    10. 10

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

    5. 5

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    6. Näytä lisää