Kullervo

Viihde

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa pudotti 12 kiloa: ”Vaimo pakotti laihduttamaan!”

Julkaistu:

laihdutus
Sarvamaa huomasi vanhoja valokuvia katsellessaan, ettei olekaan enää niin hoikassa kunnossa kuin nuorempana.
Monien muiden suomalaisten tavoin europarlamentaarikko Petri Sarvamaa, 55, on ollut elämänsä aikana monella eri laihdutuskuurilla.

– Omani on se tyypillinen tarina, että monta kertaa on yritetty laihduttamista ja siinä sitten epäonnistuttu. Olen laihduttanut varmasti monta vuosikymmentä, hän kuvailee.

Hän sanoo olleensa hyvä peittämään uumalle kertyneet muutamat lisäkilot pukeutumisella, mutta lopulta Sari-vaimon leikkisä kuittailu sai hänet tarttumaan tuumasta toimeen.

Sarvamaa naurahtaakin, että vaimo patisti hänet lenkille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kyllä minulla on sen verran selkärankaa, että voin myöntää, että vaimo pakotti laihduttamaan. Näin se varmasti on monissa perheissä, mutta sitä ei ehkä uskalleta sanoa ääneen, Sarvamaa sanoo.

Nyt he käyvät aina aikataulujen salliessa yhdessä lenkkeilemässä.

– Vaimolle kuuluu kiitos siitä, että nyt elämäntapamuutokselle oli selkeä tavoite. Hän sanoi, että tulos tai ulos! Ajattelin, että nyt on varmasti aika ottaa itseä niskasta kiinni.

Lue lisää Petri Sarvamaan elämäntapamuutoksesta ja monien muiden julkisuuden henkilöiden onnistumistarinoita tiistain Ilta-Sanomista.

Ota kantaa

Oletko pakottanut miehesi laihtumaan?

Kyllä 20% En 80%
Ääniä yhteensä 2696

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    3. 3

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    6. 6

      Ulkopoliittisen instituutin Aaltola Pohjois-Korean uhittelusta: Merkki siitä, että sanktiot alkavat purra

    7. 7

      Pytonin omistaja löytyi kuolleena kotoaan Britanniassa – poliisi tutkii käärmeen osuutta tukehtumisessa

    8. 8

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    9. 9

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    10. 10

      Seksi pitää Johannan pitkän suhteen kasassa vaikeinakin aikoina: ”Se on edelleen hemmetin hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    5. 5

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    10. 10

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    3. 3

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    6. Näytä lisää