Mervi

Viihde

”Painajaismainen tilanne”: Insuliinisokki vei Essi Hellénin tajunnan kahvilassa – avautui TV1:llä sairauskohtauksesta

Julkaistu:

Inhimillinen tekijä
Putouksesta tuttu näyttelijä Essi Hellén kertoi keskiviikkona TV1:n Inhimillisessä tekijässä elämästään diabeteksen kanssa.
Näyttelijä Essi Hellén vieraili keskiviikkona TV1:n Inhimillinen tekijä -keskusteluohjelmassa, jonka aiheena oli tällä viikolla diabetes.

18-vuotiaasta asti ykköstyypin diabetestä sairastanut Hellén, 27, kertoi ohjelmassa, että sairaus todettiin hänellä ylioppilaskirjoitusten aikaan vuonna 2006.

Lukion jälkeen hän pääsi opiskelemaan Teatterikorkeakouluun ja Putous-näyttelijä myönsi, että ensi vuodet sairauden kanssa eivät menneet aivan oppikirjan mukaan.

–  Ekat vuodet elin aluksi aika huoletonta elämää. Teknisesti suoritin ja hoidin sitä sairautta kyllä, mulla oli aina kaikki välineet ja varotoimet mukana, mutta ehkä en syvemmällä tasolla ymmärtänyt niitä vaaroja ja riskejä, Hellén sanoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hellénin suurin vaaratilanne diabeteksen kanssa kävi talvella 2009, jolloin hän sai tähän asti ainoan insuliinisokkinsa. Insuliinisokki tarkoittaa lyhyesti määriteltynä tilaa, jossa henkilön verensokeri painuu vaarallisen alas ja pahimmillaan insuliinisokki voi johtaa tajunnan menetykseen ja jopa hengenvaaraan.

Essi kertoi omasta insuliinisokkikokemuksestaan keskiviikkona Inhimillisessä tekijässä. Sairauskohtaus sattui eräänä talvisena aamuna, jolloin Hellén meni kahville ystävänsä kanssa.

– Mittasin jo kotona (verensokerin) ja se oli kaksi-piste-jotain (toim.huom. hyvin alhainen arvo), mutta jotenkin ajattelin, että olen menossa kuitenkin kahvilaan syömään ja sitten mä vain lähdin syömättä mitään. Muistan, kun tapasin raitiovaunussa mun ystävän ja siellä mulla alkoi tulla säpsähdyksiä ja kaverini alkoi kysellä, että ”Essi, onko sulla kaikki ihan ok, että toi on tosi pelottavaa”, Hellén kertoi.

– Sitten jäimme ratikasta pois ja sitten tajusin, että okei, nyt multa lähtee taju. Aloimme ystäväni kanssa kaivaa kassia, jossa oli mun siripirit ja insuliinit, ja kaikki tietenkin tippuivat lumeen. Se oli painajaismainen tilanne, kun mistään ei saanut otetta.

Hellén ja hänen ystävänsä selvisivät kuitenkin kahvilaan.

– Kahvilassa kaverini kehotti minua syömään, mutta olin ihan zombiena. Kävin ostamassa muffinssin ja maksoin sen. Kun istuin pöytään, sitten lähti taju. Kaaduin lattialle ja tuli sellainen epileptisen näköinen kohtaus. Ambulanssi soitettiin ja ne laittoivat mulle suoneen sokeria. Virkosin siitä aika nopeasti itse, mutta vasta puoli tuntia myöhemmin heräsin tajuamaan sen, mitä oli tapahtunut.

Dramaattinen sairauskohtaus oli Hellénille opettavainen kokemus diabeteksen luonteesta ja sen hoitamisesta.

– Vaikka se oli kauhea kokemus, oli mun mielestä hyvä, että se kuitenkin tapahtui. Koska se (kohtaus) aloitti prosessin, jossa aloin käsitellä sitä asiaa paremmin. Se lisäsi hyvää varovaisuutta riskitilanteisiin. En ole sen jälkeen käynyt lähelläkään niitä arvoja

– Se oli mulle sellainen breaking point. Sen jälkeen aloin ottaa vähän vakavammin tämän (sairauden).

Hellén kertoi ohjelmassa, että on pystynyt yhdistämään diabeteksen varsin hyvin näyttelijän työn epäsäännölliseen arkeen.

– Koska mun työ on hyvin epäsäännöllistä, se vaatii aika paljon omaa hoitoa, eli joka päivä pitää muistaa jaksaa pitää itsestään huolta.

Hellén on kertonut diabeteksestään aiemmin myös Ilta-Sanomille. Lue aiheesta lisää täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Oliver Stonen kohutussa Putin-dokumentissa Suomi esitetään osana Neuvostoliittoa

    3. 3

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    4. 4

      Sarjahukuttaja poistui oikeussalista ennen aikojaan

    5. 5

      Omakotitalo paloi Seinäjoella: Äiti kuoli, isä ja lapset pelastuivat

    6. 6

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    7. 7

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    8. 8

      Missä on kansalais­tottelemattomuuden ja lähimmäisen­rakkauden raja? Arhinmäki ja Risikko ottivat yhteen budjetti­keskustelussa

    9. 9

      Nyt puhuu bussiyhtiö Nobinan keskustelusta ulos heitetty pääluottamusmies: ”Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä”

    10. 10

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    5. 5

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    6. 6

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    7. 7

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    8. 8

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    9. 9

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Oliver Stonen kohutussa Putin-dokumentissa Suomi esitetään osana Neuvostoliittoa

    3. 3

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    4. 4

      Sarjahukuttaja poistui oikeussalista ennen aikojaan

    5. 5

      Omakotitalo paloi Seinäjoella: Äiti kuoli, isä ja lapset pelastuivat

    6. Näytä lisää