Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Jaajo Linnonmaa haaveilee Cheekin ja Elastisen Mersuista – ajelee yhä tällä perheautolla

Julkaistu:

autohaaveet
112 000 euroa viime vuonna tienannut suosikkijuontaja Jaajo Linnonmaa on suunnitellut jo kaksi vuotta uuden auton ostoa.
Nelonen julkaisi keskiviikkona kevään suursatsauksensa: takavuosilta tuttu tietovisa Haluatko miljonääriksi? palaa ruutuun Jaajo Linnonmaan juontamana.

– Näen, että tämä formaatti voi pyöriä televisiossa useammankin vuoden. Itse ainakin kaipaan vanhoja kunnon tietovisoja, Jaajo kommentoi IS:lle.

– Tässä ohjelmassa juontajan ei tarvitse selittää puolta tuntia ohjelman ideaa. On vain 15 kysymystä, ja kun vastaa kaikkiin oikein, voittaa miljoonan.

Ohjelman tulevien rahavoittajien tavoin Linnonmaa on itsekin siinä onnellisessa tilanteessa, että hänen ei tarvitse tihrustaa tarkasti jauhelihan kilohintaa kauppareissuillaan. Suomipopin Aamulypsystä tuttu Suomen suosituin radiojuontaja nettoaa myös arvonsa mukaista palkkaa. Hän tienasi viime vuoden verotietojen mukaan 112 799 euroa.

Linnonmaa kertoo kuitenkin olevansa tarkka rahoistaan.

– Olen kaksi vuotta kiertänyt autokauppoja ja miettinyt uuden auton ostoa. Haluaisin sellaisen auton kuin Cheekillä ja Elastisella, mutten ole raaskinut ostaa. Olen sen verran saita, Jaajo naurahtaa.

Moinen ostopäätös tietäisi melkoista lovea lompakkoon. Elastinen näet kertoi kesällä hankkineensa kesäautoksi Mercedes-AMG GT S:n, jonka halvin malli irtoaa autokaupasta noin 240 000 eurolla. Lisävarusteet lätkäisevät hintalapuksi helposti 300 000 euroa.

Cheek luottaa hänkin saksalaiseen laatuun. Hän huristelee tiettävästi Mercedes-Benzin SLS AMG:llä, josta joutuu pulittamaan yli 300 000 euroa.

Toisaalta perheellisenä miehenä Linnonmaalle saattaisi sopia paremmin Elastisen talviauto. Se on Mercedes-Benzin nelivetoinen GL-katumaasturi. Cheek puolestaan on aiemmin ollut mieltynyt brittiläiseen lukusautomerkki Bentleyhin.

– Jos voittaisin itse Haluatko miljonääriksi? -visan, niin ehkä mä siinä vaiheessa päivittäisin sen mun nykyisen vuoden 2009 Honda CRV:n, Linnonmaa naurahtaa.

Ota kantaa

Oletko tyytyväinen nykyiseen autoosi?

Kyllä, hyvin kulkee 66% En, vaihtamalla paranee! 22% En edes omista autoa 12%
Ääniä yhteensä 10334

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    2. 2

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    3. 3

      Cristiano Ronaldo sai kaksoset sijaissynnyttäjän avulla

    4. 4

      Sarjakuristaja vieraili ammattidominan luona – nainen varautui pippurisumutteella tajuttuaan, kuka asiakas oli

    5. 5

      Huutokauppakeisari-Aki paljastaa KK:ssa: tällä arkisella lauseella hän hurmasi Helin – kesällä juhlitaan 10. hääpäivää

    6. 6

      ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

    7. 7

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    8. 8

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    9. 9

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    10. 10

      Toimintaelokuvien tähti ja hänen lähes 20 vuotta nuorempi bikinimallikihlattunsa saivat esikoisensa – ”Pieni mies on saapunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    6. 6

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    7. 7

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    10. 10

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    2. 2

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    3. 3

      Cristiano Ronaldo sai kaksoset sijaissynnyttäjän avulla

    4. 4

      Sarjakuristaja vieraili ammattidominan luona – nainen varautui pippurisumutteella tajuttuaan, kuka asiakas oli

    5. 5

      Huutokauppakeisari-Aki paljastaa KK:ssa: tällä arkisella lauseella hän hurmasi Helin – kesällä juhlitaan 10. hääpäivää

    6. Näytä lisää