Aija, Aava

Viihde

Valikko

Antti Jokisen ex-huippumallirakas Niina Kurkinen avoimena Eevassa: ”Olen onnellinen Kristan ja Antin puolesta”

Haastattelu
Takavuosien suomalainen huippumalli Niina Kurkinen kertoo Eeva-lehdessä elämästään hänen ja ohjaaja Antti Jokisen Paavo-pojan yksinhuoltajana.
Niina Kurkinen, 41, oli jo noin 25 vuotta sitten kansainvälisesti työllistetty huippumalli ja hänen kasvonsa ovat monelle tutut kosmetiikkamainosten mainoskasvona ympäri maailman.

Perjantaina ilmestyneessä Eeva-lehdessä Niina Kurkinen avaa malliuransa lisäksi myös siviilielämäänsä.

Kurkinen eli 1990-luvun loppupuolella avoliitossa ohjaaja Antti Jokisen kanssa ja vuonna 1997 parille syntyi yhteinen Paavo-poika. Kurkinen kuvaa Eevassa äidiksi tulemista ”ravisuttavaksi jutuksi”, ja äitiyteen hän sai runsaasti apua ystäviltään ja vanhemmiltaan.

Jokisen ja Kurkisen avoliitto päättyi vuonna 1999, ja vaikka pari sopi lapsen yhteishuoltajuudesta, jäi arki Niina pyöritettäväksi, sillä Jokinen oli suuren osan ajasta kiinni Pohjois-Amerikassa ohjaajan töidensä takia.

– Olihan se Paavolle rankkaa, kun Antti oli niin monta vuotta pois Suomesta. Itse en koskaan tuntenut oloani yksinäiseksi tai kokenut, etten selviäisi pojan kanssa. Ehkä se johtui siitäkin, että oma äitini oli kasvattanut minut ja siskoni yksin, vanhempiensa eron jo pienenä lapsena kokenut Kurkinen sanoo Eevassa.

Kurkisen mukaan Antin ja pian 18 vuotta täyttävän Paavo-pojan välit ovat säilyneet välimatkasta huolimatta. Viime aikoina isä-poika-suhde on lähentynyt entisestään Jokisen muutettua pysyvästi takaisin Suomeen.

Jokinen ja hänen kihlattunsa, näyttelijä Krista Kosonen saivat tyttären lokakuun alussa, reilu vuosi kihlautumisen jälkeen.

Kurkinen suhtautuu ex-kumppaninsa uuteen suhteeseen ja perheeseen hyvin.

– Olen onnellinen Kristan ja Antin puolesta, mutta myös siksi, että Paavo saa kokea isoveljeyden. Hän tykkää pikkulapsista ja hoitaa varmasti vauvaa mielellään, Kurkinen sanoo.

Kurkinen itse kertoo Eevan haastattelussa olevansa sinkku, mutta ei ota pariutumisesta paineita, vaikka sielunkumppania ei ole vielä löytynytkään. Toista lastakaan hän ei ole haikaillut.

– Jos jotain olen kokemuksistani oppinut, niin sen, että rakkautta on mahdoton ohjailla tai suunnitella. Se tulee, jos on tullakseen. Voi olla, että elämäni mies sattuu kohdalle vasta seitsemänkymppisenä, Kurkinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    10. 10

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    8. 8

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. Näytä lisää