Leo

Viihde

Valikko

Onk tää ny reiluu? 25 000 euron palkkaero – tämän takia Matti tienaa Teppoa enemmän

Julkaistu:

matti ja teppo
Maailman suosituimmat turkulaisveljekset tekivät jälleen kelpo tilin.
Ikivihreät iskelmäveljekset Matti ja Teppo Ruohonen lyövät edelleen rahoiksi musiikillaan. Tuoreimmista verotiedoista selviää Matin tienanneen vuonna 2014 ansiotuloina 105 824 euroa ja Tepon 75 876 euroa.

Puntteja tasoittavat pääomatulot, jotka ovat Matin kohdalla 5 380 ja Tepon 10 847 euroa. Siitä huolimatta veljeksistä nuorempi tienasi noin 25 000 euroa isoveljeään enemmän.

– Olen tehnyt kaikki meidän biisit, siitä se ero varmaan johtuu, Matti Ruohonen valaisee IS:lle.

– Tai on Teppokin niitä tehnyt, mutta paljon vähemmän. Itselläni on biisintekijänä jo 46. vuosi menossa.

Matin ensisävellys näki päivänvalon vuonna 1970 ja osui heti kultasuoneen: Kissankultaa –kappaleesta tuli välittömästi megahitti.

– Siitä se sitten lähti. Se antoi tosi hyvän alkupotkun ja fiiliksen siitä, että pärjätään omillamme, omilla biiseillämme. Ja niin ollaan pärjättykin.

Vaikka molempien veljien virallinen titteli on taiteilija, Matti on myös veljesten omistaman MTR Music Oy:n toimitusjohtaja. Lisätitteli ei kuitenkaan heijastu tuloihin.

– Ei. Ja mitä keikkapalkkioihin tulee, ne laitetaan aina puoliksi, Matti korostaa.

– Emmekä ole koskaan heittäytyneet ahneeksi. Olemme aina pitäneet kiinni siitä, että vuoden alussa on aina kolmen kuukauden loma ja vielä toukokuussa ja syksyllä pitkät lomat. Eli periaatteessa teemme töitä vain puolet vuodesta.

Olisiko teillä siis mahdollisuus peräti tuplata tulonne?

– Periaatteessa, kyllä! Jotkut artistit ottavat vastaan kaikki mahdolliset keikat, mutta me olemme pitäneet oman linjamme jo 40 vuotta. Siten jaksamme heittää keikkamme energisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

    3. 3

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    6. 6

      Keuhkosyöpään kuollut näyttelijä Michael Nyqvist salasi sairautensa – vain lähimmät tiesivät: ”Hänellä oli vielä niin paljon annettavaa”

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    9. 9

      ”Silmänlumetta” – oliko massiivinen haittaohjelma valtion kyberisku eikä kiristys?

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    7. 7

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    10. 10

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

    3. 3

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    6. Näytä lisää