Atso

Viihde

Fuengirola-lehti: Huutokauppakeisari sai aikaan kaaoksen Espanjassa – hillitön suomalaisyleisö pysäytti liikenteen

Julkaistu:

huutokauppakeisari
Fuengirola-lehti kertoo verkkosivuillaan huutokauppakeisari Aki Palsanmäen Aurinkorannikolla pitämän huutokaupan olleen jymymenestys.
Kaupunkilehti Fuengirola kertoo verkkosivuillaan Suomen huutokauppakeisari Aki Palsanmäen Fuengirolassa pitämän huutokaupan aiheuttaneen melkoisen tungoksen Centro Finlandiassa sijaitsevassa Kukko-ravintolassa. Lehden mukaan paikalle saapui ”hillitön” määrä väkeä.

Fuengirola.fi kertoo, että ravintolan 200 paikkainen terassi ei riittänyt runsaalle väkijoukolle, vaan ihmisiä oli rivissä kadulla, jonka vuoksi ohi ajava liikenne joutui pysähtelemään. Lehti arvioi, että noin 600 suomalaista oli saapunut seuraamaan Palsanmäen pitämää hyväntekeväisyyshuutokauppaa.

Huutokaupassa kerättiin rahaa Aurinkorannikolla toimivan SOS-puhelimen hyväksi. Lehden mukaan muun muassa entinen kestävyysjuoksija Juha Väätäinen lahjoitti huutokauppaan taulun ja juontajalegenda Jorma Pulkkinen kaksi kynttilänjalkaa.

Videolla Aki Palsanmäki puhuu parisuhteestaan Radio Suomipopin haastattelussa.

Asiasta ensimmäisenä kertoi Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    2. 2

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    3. 3

      Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    6. 6

      Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

    7. 7

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      Amandan, 27, somepäivitys lähti käsistä – pienestä pilasta tuli maailmanlaajuinen ilmiö: tuhannet painostavat miesystävää

    10. 10

      Lappi painostaa rajusti Latvalaa – tallikavereilla kova taistelu Suomen MM-rallissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    2. 2

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    3. 3

      Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    6. Näytä lisää