Manu, Manne, Immo

Viihde

Valikko

Tehohoitoon joutunut Val Kilmer ei pysty enää kävelemään tai puhumaan – kiistää silti sairauden

näyttelijä
Val Kilmer kiistää edelleen vakavat terveysongelmat, vaikka yhdysvaltalaismedia on uutisoinut hänen joutuneen tehohoitoon.
Terveysongelmien kanssa kamppailevan Val Kilmerin, 55, vointi romahti tällä viikolla ja hänet kuljetettiin tehohoitoon. Rajusti laihtunut tähti oli RadarOnlinen mukaan kytketty letkuihin ja hänelle oli asennettu hengitysputki.

Yhdysvaltalaislehtien mukaan Kilmeriltä leikattiin helmikuussa kasvain kurkusta, mutta hän on kieltäytynyt jatkohoidosta.

RadarOnline kertoo Kilmerin tilanteen olevan erittäin vakava, ja riutunut tähti on joutunut liikkumaan jo pidemmän aikaa pyörätuolilla, sillä hänellä ei ole voimia kävellä.

People-lehden mukaan Kilmer ei myöskään pysty enää puhumaan.

Tähti itse on kiistänyt sinnikkäästi huhut vakavasta sairaudesta, ja vakuuttanut, ettei hänellä ole mitään hätää.

Kilmer julkaisi perjantaina Facebook-sivustollaan viestin, jossa hän kommentoi jälleen terveydentilaansa.

Kilmer myöntää käyneensä sairaalassa, mutta kiistää joutuneensa tehohoitoon.

– Kiitos kaikista viesteistänne. Julkisuudessa liikkuu huhu, että olisin jälleen huonovointinen ja sairaalassa. Se ei pidä paikkaansa. Kävin sairaalassa tarkistuttamassa ettei minulla ole kasvainta tai tulehdusta. Asiantuntijat totesivat minut terveeksi, Kilmer kirjoittaa.

Uskoo rukouksen parantavaan voimaan

Näyttelijän tiedetään noudattavan Kristillinen tiede -yhteisön oppeja, jonka jäsenet pidättäytyvät lääketieteellisestä hoidosta. Kilmerin läheiset kertoivat keväällä näyttelijän uskovan rukouksen parantavaan voimaan, ja siksi kieltäytyneen sairaalahoidosta.

Kilmerin tilasta on liikkunut runsaasti huhuja pitkin vuotta. Kilmerin perhe ja tiedottaja vahvistivat keväällä mieheltä löytyneen kasvaimen kurkusta, mutta Kilmerillä on omasta terveydentilastaan aivan toisenlainen näkemys.

– Minulla oli pieni komplikaatio, jota hoidettiin sairaalassa. Minulla ei ole koskaan ollut kasvainta, enkä ole joutunut leikkaukseen. Rukoilen pikaista paranemista, Kilmer kirjoitti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    4. 4

      Avunhuutoja kuultiin Muumimaailman lähellä – etsintäoperaatio käynnissä, helikopteri mukana

    5. 5

      The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

    6. 6

      Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

    7. 7

      Yle: Sauli Niinistön pöntön sisällys yllätti asiantuntijat

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Mistä on kyse, kun vyötärö kapenee etelänlomalla ja kilot tulevat takaisin kotona? Sisätautien erikoislääkäri kertoo

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    4. 4

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    8. 8

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    4. 4

      Avunhuutoja kuultiin Muumimaailman lähellä – etsintäoperaatio käynnissä, helikopteri mukana

    5. 5

      The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

    6. Näytä lisää