Uuno

Viihde

Valikko

Solsidan-tähdellä todella rankka nuoruus – raiskaus, syömishäiriö ja alkoholismi veivät terapiaan

Julkaistu:

vaikea nuoruus
Solsidan-sarjan tähti Mia Skäringer on kertonut avoimesti teini-iän vaikeuksistaan.
Solsidan – Onnea onkimassa -komediasarjan tähden Mia Skäringerin, 39, lapsuus ja nuoruus ei ollut helppo.

Syömishäiriöstä ja alkoholiongelmasta teini-ikäisenä kärsinyt Skäringer on kertonut julkisuudessa avoimesti ajatuksistaan, elämänsä kipupisteistä ja siitä, miten on kääntänyt vaikeudet vahvuudekseen.

Ruotsalaislehti Expressenin eilen julkaisemassa laajassa haastattelussa hän myöntää, että läheisille näyttelijän avoimuus ei suinkaan ole aina ollut helppoa. Siinä on kuitenkin ollut myös hyvät puolensa.

Nostamalla kissan pöydälle hän on pystynyt käsittelemään monia kipeitä asioita.

– Olen kertonut asioita, jotka olen aiemmin halunnut piilottaa. Kun asia tulee julkiseksi, olen aluksi ajatellut, että miten olen voinut jakaa näin häpeällisen asian. Se on ollut myös valtavan terapeuttista, hän sanoo haastattelussa.

Yksi kipeistä asioista on hänen edesmenneen isänsä alkoholismi. Kun Skäringer puhui asiasta julkisesti, jotkut suuttuivat. Hänen isänsä kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 2007.

– Isäni oli fantastinen ihminen, jonka olisi pitänyt saada apua, Skäringer toteaa.

Skäringer ei ole piilotellut julkisuudessa myöskään teini-iän ongelmiaan.

Hän kävi kyllä koulua, mutta käyttäytyi itsetuhoisesti ja viilteli itseään. Lisäksi hän kärsi alkoholiongelmasta ja syömishäiriöistä. Nuoren naisen vaikeudet eivät kuitenkaan näkyneet ulospäin, ja ajan myötä hän selätti ongelmansa.

Skäringer kertoi ruotsalaisen Året Runt -lehden haastattelussa toukokuussa, että elämän ja kuoleman raja oli tuolloin häilyvä.

– Jos voisin palata nuoruuteeni, opettaisin itseäni kunnioittamaan itseäni. Kun olin teini-ikäinen, join paljon alkoholia, pidin itseäni nälässä ja annoin poikaystävieni hyväksikäyttää kehoani uudestaan ja uudestaan, koska luulin, että he olivat rakastuneita minuun, Skäringer sanoi tuolloin.

Ongelmat kärjistyivät Skäringerin ollessa 16-vuotias: hänet raiskattiin juhlissa. Hän kertoo Expressenin haastattelussa, että on elänyt tapahtumaa uudelleen sen jälkeen, kun hänen omat lapsensa syntyivät.

Skäringerillä on kaksi teini-ikäistä lasta muusikko Gunnar Frickin kanssa sekä kolmevuotias poika nykyisestä suhteestaan Gabriel Lazárin kanssa.

– Lasteni syntymän jälkeen kävin asiaa läpi ja mietin kaikkea, mitä elämässä voi tapahtua. Tänä päivänä puhutaan tyttöjen ja jopa poikien haavoittuvuudesta eri tavalla kuin silloin, kun minä olin nuori. Silloin sanottiin, että ”syytä itseäsi” ja sellaista tapahtui, koska ”tyttö oli liian humalassa”.

Skäringer painottaa kuitenkin, ettei ole ihminen, joka jää vellomaan menneisyyteen. Hän on hyödyntänyt teini-iän kokemuksiaan työssään.

Hän kiittelee Året Runt -lehden haastattelussa äitiään, joka sai lopulta patistettua tyttärensä terapiaan.

– Jos en olisi saanut kursittua elämääni kokoon, en välttämättä eläisi nyt.

Solsidan – Onnea onkimassa viides kausi Yle Fem -kanavalla sunnuntaisin, draamasarja Ängelby Yle Fem -kanavalla keskiviikkoisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    6. 6

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    7. 7

      Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    6. Näytä lisää