Iivari, Iivo

Viihde

Lentävätkö autot ja skeittilaudat? Katso, miltä Paluu tulevaisuuteen -päivä näytti Helsingissä

Julkaistu:

Hartaasti odotettu Paluu tulevaisuuteen -päivä on koittanut. IS jalkautui Helsingin keskustaan katsomaan, lentävätkö autot ja menevätkö kengännauhat itsestään solmuun.
Helsingin keskustan yllä vallitsee nuhaisen tuhnuinen sää. Asteita on yhdeksän. Aurinko yrittää pilkistää Erottajan kulmalta – turhaan, sillä raskas harso torjuu valonsäteet.

On Paluu tulevaisuuteen -päivä. Elokuvatrilogian vuonna 1989 valmistuneessa toisessa osassa matkustettiin vuoteen 2015. Marty McFly (Michael J. Fox) tupsahti DeLorean-autolla tulevaisuuteen 21. lokakuuta.

Elokuvassa autot lentävät. Mannerheimintiellä ei näy lentäviä autoja. Volkswagenit, Skodat ja Toyotat huristelevat ruuhkassa, renkaat pureutuvat tiukasti mukulakiviin. Katso yllä olevalta videolta, miltä Helsingissä näyttää Paluu tulevaisuuteen -päivänä.

Tien ylittää tyttö skeittilauta kainalossaan. Hän hyppää laudan päälle Mannerheimin ratsastajapatsaan vieressä. Renkaat pysyvät asfaltissa – lauta ei lähde leijailemaan.

Kansa vaeltaa kadulla syystakeissaan. Pomppa ei muuta kokoaan vartalon mukaan, joten jos lihoo, pitää ostaa uusi takki. Kastunut rotsi ei edes kuivata itseään.

Vielä vuonna 2015 kengännauhat solmitaan itse. Urheilukaupoissa ei myydä tossuja, joiden nauhat menevät itsestään solmuun.

Elokuvassa taksi maksetaan sormenjäljellä. Nykyään sormenjälkeä voi käyttää esimerkiksi kännykän näppäinlukituksen avaamiseen. Ja kännykällä voi soittaa videopuhelun – ihan niin kuin elokuvassa!

Vaikka näyttää siltä, että maailma laahaa jäljessä, osittain tekniikka on kehittynyt elokuvan ennustuksia nopeammin. Kukaan ei nimittäin enää lähetä fakseja, vaan sähköposti laulaa.

Paluu tulevaisuuteen -päivää juhlitaan tänään keskiviikkona ympäri maailmaa. Jos aikaero otetaan huomioon, oikea Paluu tulevaisuuteen -hetki koittaa kuitenkin Suomessa vasta torstain puolella. DeLorean saapuu vuodesta 1985 tulevaisuuteen 21. lokakuuta kello 16.29. Kuvitteellinen Hill Valleyn kaupunki sijaitsee Kaliforniassa. Kalifornian ja Suomen aikaero on 10 tuntia, joten DeLorean tupsahtaa tulevaisuuteen Suomen aikaa torstaina aamuyöllä kello 2.29.

Ota kantaa

Matkustaisitko mieluummin tulevaisuuteen vai menneisyyteen?

Tulevaisuuteen 42% Menneisyyteen 58%
Ääniä yhteensä 359

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    7. 7

      Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

    8. 8

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    9. 9

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    10. 10

      Video: Puistonvartijat ikuistivat karhuperheen hellyttävän heräämisen Alaskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    10. 10

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää