Maarit, Reetta, Marketta

Viihde

Valikko

Äiti paheksuu Teuvo Hakkaraisen toilailuja – ”Eihän minusta ylpeitä olla”

Julkaistu:

Yökylässä
Toimittaja Maria Veitola vierailee seuraavassa Yökylässä-ohjelmansa jaksossa perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen kotona Viitasaarella.
– Eihän minusta ylpeitä olla, vihataan vaan, Teuvo Hakkarainen sanoo toimittaja Maria Veitolalle MTV3:n Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa vakavana ja kertoo saavansa äidiltäänkin Hilja-Kyllikki Hakkaraiselta kielteistä palautetta kohuotsikoista.

– Että ei kansanedustaja voi tämmöistä tehdä, hän kertoo äitinsä sanovan.

Kaksikko päätyy pohtimaan Hakkaraisen julkisuuskuvan todenperäisyyttä ja sitä, miksi julkisuuskuvasta on tullut sellainen kuin se on.

– Kaikki, jotka minua ei tunne ja sitten tutustuu, sanovat, että olen aivan eri ihminen kuin minkä kuvan oli saanut, Hakkarainen sanoo.

Veitola myöntää ihmisten pitäneen häntä hulluna, kun hän kertoi menevänsä Hakkaraiselle yökylään: Hakkaraista pelätään, koska häntä pidetään arvaamattomana.

– Mä en tee hiirellekään pahaa, Hakkarainen vakuuttaa.

– Kyllähän mä viinaa olen ottanut, mutta kun joka reissu on jossain lehdessä.

Veitola epäilee, että Hakkaraisesta on tullut julkinen sirkuspelle, koska tämän usein epäkorrekti puhetapa yhdistettynä maalaisuuteen tekee hänestä hölmöläisen ja helpon kohteen.

– Mä en tätä tyyliä tule muuttamaan. En ensinnäkään osaisi, ja toisekseen, näin ihmiset täällä puhuvat. Jos se on sirkuspelleilyä, niin sitten se on, mutta meitä pellejä on sit aika paljon täällä maaseudulla, Hakkarainen toteaa Veitolalle.

Hakkarainen oli yksi näkyvimmin tasa-arvoista avioliittoa vastustaneista kansanedustajista.

– Jos lailla pystytään luonnonsäädöksiä muuttamaan, niin mikäs siinä, Hakkarainen toteaa ja harmittelee lain läpimenoa.

Hän kuitenkin paljastaa, että hänellä on myös homoystäviä.

– Mulla on homoja kavereita. Yksi ihailija laittaa aina rakkauspostiakin ja yrittää iskeä, mutta vielä ei ole onnistunut, hän naurahtaa.

Yökylässä – Maria Veitola MTV3-kanavalla keskiviikkona klo 20.05.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    3. 3

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Syöpään kuolleen Michael Nyqvistin suomalaissyntyiseltä leskeltä upea ele – keksi nerokkaan idean: ”Voi tuottaa paljon hyvää”

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

    10. 10

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    9. 9

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    10. 10

      Vesa Keskinen sai harvinaisen luksusauton järjettömään hintaan – ”Käytin verotusta hyväkseni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    3. 3

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Syöpään kuolleen Michael Nyqvistin suomalaissyntyiseltä leskeltä upea ele – keksi nerokkaan idean: ”Voi tuottaa paljon hyvää”

    6. Näytä lisää