Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Tajuihinsa tullut koripallotähti Lamar Odom taistelee yhä hengestään – ”Ei palaudu koskaan entiselleen”

Tajuissaan
Khloé Kardashianin entisen miehen tila on parantumassa, mutta hän ei todennäköisesti ikinä palaudu entiselleen.
35-vuotias koripallotähti Lamar Odom löydettiin tajuttomana nevadalaisesta bordellista tiistaina. Hänen elimistöstään on väitetty löytyneen ”käytännössä kaikki kuviteltavissa olevat huumeet”. Lisäksi Odom sai useita halvauskohtauksia.

Odomin täti kertoi Lamarin palanneen vihdoin tajuihinsa perjantaina. Nyt lähipiiriin kuuluva henkilö kertoo hänen tilastaan lisää People-lehdelle.

– Lamarilla on ollut hetkiä, jolloin hän on hereillä ja reagoi enemmän. Hän on yhä teho-osastolla, on kiinni happilaitteissa ja nukkuu paljon. Hän ei puhu, mutta näyttää ymmärtävän kun Khloé ja sairaalan henkilökunnan jäsenet puhuvat hänelle. Hänelle tehdään muutaman päivän kuluessa vielä uusi pään magneettikuvaus jolla tarkastetaan onko tapahtunut jotakin vahinkoa, joka olisi voinut aiheuttaa kohtaukset.

Vaikka Lamarin tila onkin parantunut, ei hän ole lähteen mukaan vielä täysin kuivilla.

– Hänellä on yhä paljon ongelmia sisäelimissään. Hänen munuaisensa ovat iso ongelma. Hän on aiheuttanut paljon vaurioita keholleen. Hän ei todennäköisesti ikinä palaudu täysin entiselleen. Vahinkoa on tapahtunut.

Lamar Odom ja tosi-tv-tähti Khloé Kardashian olivat neljä vuotta naimisissa. Pari erosi joulukuussa 2013 ja he allekirjoittivat avioeropaperit lopulta vuoden 2015 heinäkuussa. Avioero ei ole kuitenkaan vielä lainvoimainen.

Khloé on pysynyt entisen miehensä rinnalla tämän sairaalavuoteella koko ajan.

– Khloé on ollut ainoa, joka on ollut huoneessa vuorokauden ympäri, nukkunut hänen sänkynsä vierellä ja pitänyt vahtia, USWeekly-lehdelle kerrottiin aiemmin tällä viikolla.

Koripalloilija Lamar Odom voitti NBA:n mestaruudet Los Angeles Lakersin riveissä 2009 ja 2010 ja olympiapronssin Ateenassa 2004.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

    2. 2

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    5. 5

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    6. 6

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    7. 7

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    8. 8

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    9. 9

      Poliisilta lisätietoja Kampin vessassa tuleen syttyneestä henkilöstä: Ulkopuolisten ei epäillä liittyvän tapaukseen

    10. 10

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

    2. 2

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    5. 5

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    6. Näytä lisää