Kuisma

Viihde

Mari Valosaari paljasti Possessa yllätyksen: Vauva tulossa!

Julkaistu:

vauvaonnea
Toista lasta jo pitkään toivonut fitness-tähti Mari Valosaari kertoi Possen suorassa lähetyksessä iloisen vauvauutisen.
Mari Valosaari, Sofia Ruusila ja Eevi Teittinen kilpailivat Possen juontajia vastaan pingiksessä.

– Mun on pakko sanoo teille, että anteeks, et teitä on vaan kolme. Meitä on täällä kuitenkin neljä, Mari Valosaari sanoi ja hieroi vatsaansa.

– Onko näin, että oot lihonu? Oot raskaana, Aku Hirviniemi uteli.

– Olen raskaana, Mari Valosaari hymyili.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mari Valosaari on aikaisemmin kertonut avoimesti vauvahaaveistaan, mutta toivetta on varjostanut vakava suolistosairaus. Hän on aiemmin kertonut, etteivät lääkärit ole suositelleet raskautta.

– Lääkärin kehotus on, että nyt ei kannata suunnitella toista lasta. Suolistotulehdukseni pitää parantua kunnolla, että raskautta voi edes miettiä. Toinen raskaus voisi aiheuttaa vaaraa itseni lisäksi myös vauvalle, Mari kertoi Ilta-Sanomille alkukesästä.

– Oli järkytys kuulla, että raskautta ei suositella. Meillä molemmilla on sisaruksia ja haluaisimme myös Milalle sisaruksia. Mielestäni sisarus on lapselle paras mahdollinen lahja.

Marin kehon toivuttua tulehduksista raskaus ei ole kiellettyä, mutta asiaa on syytä harkita tarkkaan.

– Koetan olla positiivisella mielellä ja toivon, että terveydentilani kohenee ja voimme saada lisää lapsia. Jos lääkärit jatkossakin varoittavat asiasta, sitten en ehkä lähde leikkimään terveydellä eikä perhe kasva enempää. Terveydentilastani riippuu, miten käy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

    5. 5

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    6. 6

      MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

    7. 7

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    8. 8

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    9. 9

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    10. 10

      Heidät maajussit valitsivat farmiviikolle! Lemmenpelistä karsiutuneet purkivat pettymystään: ”Pinnallista ja fiilistelyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    7. 7

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    8. 8

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    9. 9

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

    5. 5

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    6. Näytä lisää