Mauno, Maunu

Viihde

Lue tv-arvio! The Walking Dead -sarjan uusi kausi alkaa

Julkaistu:

UUSI KAUSI
Amerikkalaisen The Walking Dead -sarjan uudet jaksot nähdään Suomessa aivan uunituoreina. Niissä epätoivoiset ihmiset jatkavat selviytymistaisteluaan eläviä kuolleita vastaan.
The Walking Dead, ma 12.10. Fox klo 21.55

Amerikkalaisen The Walking Dead -draamasarjan elävät kuolleet saavuttavat jälleen Suomen vain muutamaa tuntia Amerikkaa myöhemmin. Selviytymisseikkailun kuudes kausi sai siellä ensi-iltansa sikäläistä aikaa sunnuntaina, ja meillä mukaan päästään tuoreeltaan tänä iltana.

Robert Kirkmanin samannimiseen sarjakuvaan perustuvassa sarjassa ihmisjoukko yrittää selviytyä hengissä zombien valtaamassa Amerikassa. Viidennen kauden lopussa ilmeni, ettei Rickin (Andrew Lincoln) ja hänen tovereidensa yhteiselo Alexandrian väen kanssa ota sujuakseen. Paluun joukkoon teki Morgan (Lennie James) karttoineen.

Vaikka zombeja vastaan taistellaan, kertoo TWD pohjimmiltaan ihmisistä, heidän eettisistä valinnoistaan ja keskinäisistä suhteistaan. Kuudennelle kaudelle päästäessä toivottomalta tuntuva ja äärimmäisen kuluttava selviytymistaistelu on jättänyt kaikkiin jälkensä. Inhimillisyyttä on jäljellä yhä vähemmän, ja vainoharhaisuus saa sijaa. Kanssaihmisiä surmataan melkein samaan tahtiin kuin zombeja, ja liki kaikista on tullut tappajia.

Avausjakso on tiivistunnelmainen ja vangitseva. Louhoksesta löytyy karmiva muurahaispesä, jonka Rick tahtoo tyhjentää. Daryl (Norman Reedus) saa johdettavakseen hyytävän letkan. Jännitystä luodaan taitavasti hiljaisuudella: zombien valtaamassa maailmassa ei ole ihmisten äänimattoa.

Katso kaikki päivän ohjelmatiedot Iltapulusta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    2. 2

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    3. 3

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    4. 4

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    7. 7

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    8. 8

      Virolahden epäillyt saatiin kiinni – molempia epäillään väkivaltarikoksesta

    9. 9

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    10. 10

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    2. 2

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    3. 3

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    4. 4

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. Näytä lisää