Urpo

Viihde

Valikko

Henning Mankell vain viikkoja ennen kuolemaansa: ”Joskus unohdan sairauteni”

Julkaistu:

suosikkikirjailija
Tänään maanantaina menehtynyt kirjailija Henning Mankell antoi viimeiseksi jääneensä haastattelun vain viikkoja ennen kuolemaansa.
Henning Mankell menehtyi maanantaiaamuna kotonaan Göteborgissa. Hän oli 67-vuotias.

Kirjailija sai syöpädiagnoosin viime vuonna, kun hän hakeutui lääkäriin niskakipujen takia. Lääkärit löysivät kasvaimen Mankellin niskasta ja vasemmasta keuhkosta.

Mankell kertoi Göteborgs-Posten -lehdelle antamassaan haastattelussa pari viikkoa sitten, että syöpädiagnoosin jälkeen tuntui kuin hän olisi pudonnut kaivon pohjalle.

– Kesti kolme viikkoa kiivetä takaisin ylös ja päättää, että olen vahvempi kuin sairaus, Mankell muisteli Göteborgs-Posten-lehdelle.

Käytti kaikki voimansa kirjoittamiseen

Mankell kertoi ruotsalaislehdelle työstävänsä uutta romaania, mutta kemoterapia on vienyt häneltä voimat. Hän sanoi, että jos hän jaksaa tehdä jotain parin tunnin ajan, niin hän käyttää ajan kirjoittamiseen.

– En ole koskaan elämässäni ollut niin väsynyt kuin nyt, Mankell myönsi.

Mankell kuvaili lehdelle olevansa hyvin turhautunut hitaaseen kirjoitustahtiin, mutta korosti, ettei hänen ajatuksenjuoksussaan ole mitään vikaa.

– Joskus unohdan sairauteni, sitten väsymys muistuttaa siitä jälleen.

Mankell jatkoi työskentelyä viimeiseen asti, mutta joutui perumaan esimerkiksi syksyn kirjamessut sairauden takia.

– En ole ollut myöskään Mosambikissa vuoteen. Minun täytyy olla varovainen lentämisen kanssa koneen paine-erojen takia, mutta toivon, että voisin lentää myöhemmin syksyllä, Afrikassa jo vuosikymmeniä viihtynyt kirjailija kertoi.

Mankell paljasti haastattelussa, että hänen kesken jäänyt teoksensa kertoo yöhoitajan työvuorosta: kun hoitaja tulee illalla sairaalaan ja lähtee kotiin aamun jo sarastaessa.

Kirjailija korosti, ettei hän anna sairauden nujertaa häntä.

– Olen 67-vuotias. Olen elänyt jo pidempään kuin moni tässä maailmassa voi edes unelmoida, hän sanoi.

Syyskuussa Mankell kertoi sairaudestaan myös saksalaislehti Sternin haastattelussa. Mankell sanoi lehden haastattelussa olevansa toiveikas tulevaisuuden suhteen, mutta kirjailija myönsi, ettei hän usko parantuvansa syövästä.

– Luultavasti kuolen tähän sairauteen. Mutta milloin se tapahtuu, sitä ei tiedä kukaan, Mankell sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    2. 2

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    5. 5

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    7. 7

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    8. 8

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    9. 9

      Moninkertaisesti puita korkeampi jättipyörre tallentui videolle Tampereella: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Virginiassa syntyi kuutoset – vanhemmat olivat yrittäneet saada lasta 17 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    2. 2

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    5. 5

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    6. Näytä lisää