Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Taina Kolkkala rakastui tv-kollegaansa: ”Onhan Janne äärettömän komea”

Vauva tulossa
Taina Kolkkala sanoo, että hänen uusi rakkaansa Janne Ojaniemi on täydellinen mies.
Janne Ojaniemi kerää pelkkää suitsutusta Taina Kolkkalalta. Taina odottaa parhaillaan parin esikoislasta.

– Janne on symppis ja on niin hengessä mukana tässä vauvan kanssa.

– Meillä riittää rakkautta, ja elämä arjessa on hyvää. Meitä yhdistää esimerkiksi urheilu ja samanlainen huumori.

Pari tutustui ja lähentyi, kun Janne oli Tainan parina tv-sarjassa Poliisit. Tainan mukaan Janne on myös romantikko.

– Hän laittoi minulle kynttiläillallisen lyhtyvalojen alle takapihan kasvihuoneeseen. Nautimme yhdessä romanttisista hetkistä. Minä olen romantikko ja Janne on antanut minun nauttia muun muassa sen toteuttamisessa sisustuksessa.

Koti on Kolkkalalle tärkeä asia.

– Se on oma maailma, jossa pääsee nollaamaan ja rentoutumaan. Julkisuudella on iso vaikutus siihen, että koti on niin tärkeä paikka. Kun olemme Jannen kanssa töissä, siellä ei seurustella, Taina alleviivaa.

Taina ja Noormarkusta kotoisin oleva Janne haluavat olla loppuelämänsä yhdessä.

– Janne sanoi, että hän arvostaa isäni ja äitini pitkää yhdessäoloa. Hän näkee meidät eläkeparina.

– Ja onhan Janne äärettömän komea mies, jolla on suuri sydän. Sellainen, joka ei tule Jannen kanssa toimeen, voi katsoa itseään peiliin. Hän on täydellinen mies ainakin minulle, Taina kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    5. 5

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    6. 6

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

    7. 7

      Rajun tällin saanut Tapparan tähti lähetettiin kotiin pimeästä huoneesta – ”Pitää kunnioittaa vastustajaa”

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    10. 10

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    6. 6

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    5. 5

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    6. Näytä lisää