Kullervo

Viihde

Kuolinpaikalta löytyi Carreyn lääkepurkkeja – Jim Carreyn ex-tyttöystävän kuolinsyytutkinnassa dramaattinen käänne

Julkaistu:

Tragedia
Maanantaina kuolleena löydetyn Cathriona Whiten kuolinpaikalta löytyi Jim Carreylle määrättyjä lääkepurkkeja.
Näyttelijä Jim Carreyn, 53, ex-tyttöystävän Cathriona Whiten, 28, kuoleman tutkinnassa on paljastunut dramaattinen yksityiskohta.

Cathriona White löydettiin maanantaina kuolleena Los Angelesissa sijaitsevasta asunnostaan vain neljä päivää eron jälkeen. Poliisi uskoo Whiten tehneen itsemurhan. Kuolinpaikalta löytyi jäähyväisviesti, jonka White oli osoittanut Carreylle.

TMZ-sivuston mukaan viranomaiset löysivät kuolleen Whiten viereltä myös kolme lääkepurkkia, jotka oli määrätty Jim Carreylle. Kaikkien lääkkeiden reseptit oli kirjottanut sama lääkäri ja ne oli osoitettu Carreyn peitenimelle. Lääkärin toimintatapa ei ole poikkeuksellinen Hollywoodissa, sillä suuri osa Holywood-julkkiksista käyttää salanimiä esimerkiksi lääkemääräysten kohdalla.

Whiten kuolinpaikalta löydetyt lääkepurkit olivat unilääkkeitä, särkylääkkeitä sekä verenpainelääkkeitä.

Viranomaiset ovat vahvistaneet TMZ:lle, että lääkkeet oli määrätty hämäävästä nimestä huolimatta nimenomaan Carreylle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toistaiseksi ei ole tiedossa, miten White oli saanut haltuunsa Carreyn lääkkeitä, mutta TMZ:n lähteen mukaan Whiten uskotaan anastaneen ne Carreyn kotoa. Viranomaiset eivät ole kuitenkaan vahvistaneet tätä. Poliisi aikoo TMZ:n mukaan kuulla Carreyta lääkkeisiin liittyen.

Viranomaiset ovat sen sijaan vahvistaneet, että White kuoli lääkkeiden yliannostukseen.

Jim Carrey julkaisi tiistai-iltana lausunnon ex-rakkaansa kuolemasta:

– Olen järkyttynyt ja surullinen suloisen Cathrionani kuolemasta. Hän oli kiltti ja herkkä irlantilaiskukka, liian herkkä tähän maailmaan. Hänelle tärkeintä oli rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hänen perheensä ja läheisensä ovat ajatuksissani, sekä kaikki ne ihmiset, jotka rakastivat ja välittivät hänestä. Tämä on ollut meille suuri järkytys, Carrey kuvaili.

Carrey ja White tapasivat toisensa ensi kerran kaksi vuotta sitten Carreyn elokuvan kuvauspaikalla ja parin vuoden aikana he ehtivät erota ja palata yhteen muutamia kertoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Tanskalaislehti: Suomalainen F18-hävittäjä lähetti hätäkutsun ilmasta – laskeutui jarruvaijeriin Ålborgissa

    3. 3

      Oma tytär on epäiltynä murhasta – Punakoneen maalivahti löydettiin kuolleena Moskovassa

    4. 4

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    5. 5

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    6. 6

      Presidenttiehdokas Matti Vanhanen kritisoi Sauli Niinistön ”kaksois­strategiaa”: ”Nyt on aika ilmoittaa”

    7. 7

      Tällä kotitreenillä saat vahvan keskivartalon ja senttejä pois vyötäröltä – vain 4 superliikettä ja 10 minuuttia

    8. 8

      Uudistuneen Uutisvuodon katsojaluvut laskivat rajusti – Ylellä hiipuneelle suosiolle selitys valmiina

    9. 9

      Poliisi: Pelottavia pellejä nähty taas – häiriöitä päiväkodin liepeillä Hyvinkäällä

    10. 10

      Mummoalkkarit jalkaan! Käytännölliset pikkupöksyt ovat nyt kuumaa kamaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    4. 4

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    5. 5

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    7. 7

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    8. 8

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    9. 9

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Tanskalaislehti: Suomalainen F18-hävittäjä lähetti hätäkutsun ilmasta – laskeutui jarruvaijeriin Ålborgissa

    3. 3

      Oma tytär on epäiltynä murhasta – Punakoneen maalivahti löydettiin kuolleena Moskovassa

    4. 4

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    5. 5

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    6. Näytä lisää