Alvar, Auno

Viihde

Aviomies keksi Marita Taavitsaiselle vähemmän mairittelevan lempinimen – katso Tainola Show’n 2-vuotisjuhlajakso!

Julkaistu:

TAINOLA SHOW
Tangokuningattaren kruunun 20 vuotta sitten kutreilleen painanut Marita Taavitsainen lähtee pian konserttikiertueelle.
Hehkeä Marita Taavitsainen, 47, miettii niitä 20 vuotta, jotka ovat kuluneet hänen kruunaamisestaan tangokuningattareksi. Samaan aikaan tangokuninkaaksi kruunattiin megatähdeksi noussut Jari Sillanpää, 50.

Marita ja Jari ovat parhaita kavereita ja Marita jopa lauloi elokuussa Olympiastadionilla Jarin juhlakonsertissa.

Marita kehuu Jaria ja ylistää häntä ihanaksi ystäväksi. Marita myös tunnustaa sen tosiasian, että vuosien varrella Jarista on tullut suurempi tähti.

– Hän on megatähti, mutta se ei ole minulta pois. Minulla on niin paljon kaikkea muuta ja lasten myötä elämäni on tullut toisella tavalla isommaksi, Marita kertoo Tainola Show’ssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Yritänkin sovittaa aikani niin, että kaikille olisi jotakin annettavaa, lokakuun lopussa juhlakiertueelle konserttisaleihin lähtevä Marita sanoo

Marita myöntää vierastaneensa konserttisaleja, sillä istuva yleisö on hänelle hieman outo elementti.

– Pelkään sitä, mitä minulta odotetaan. Sitten päätin, että nyt tai ei koskaan, hän naurahtaa ja lupaa estradille yllätysvieraita kuten Jari Sillanpään ja näyttelijä Janne Katajan sekä oma tyttärensä Stellan ja Iineksen.

”Olen mieheni mielestä lellitty”

ISTV:n Tainola Show’ssa Marita paljastaa, miten hassulla tavalla hän tutustui aviomieheensä Tomi Natriin; Marita erehtyi luulemaan Tomia ihan toiseksi henkilöksi.

Avioliiton aikana Marita kertoo heidän miettineen sitä, että toinen luopuisi työstään. Tuo ajatus hävisi melkein heti mielestä. Molemmille työ on tärkeä asia.

Kun Marita on keikoilla, isälle jää suurempi vastuu lasten kasvatuksesta. Marita kiittää Tomia loistavaksi isäksi.

– Kasvatamme lapsemme parhaamme mukaan. Isänä Tomi on aika ankara. Tomi on ollut kouluissa sijaisopettajana ja hänellä on neljä sisarta, joten ehkä se kurin pitäminen tulee näistä elementeistä, Marita miettii.

Aviomies on keksinyt Maritalle vähemmän mairittelevan lempinimen: ”kermaperse”.

– Minä olen ainoa lapsi ja mieheni mukaan lellitty. Tomin mukaan olen kuulemma kermaperse. Omasta mielestäni en ole hemmoteltu, sillä olen elämäni aikana monissa liemissä keitetty.

Marita miettii Tainola Show’ssa, että aikoo kymmenen vuoden kuluttua edelleen esiintyä rakkaalle yleisölleen.

– Parikymmentä vuotta sitten en olisi voinut ajatellakaan, että olen tässä. Uskonkin, että laulajan urani menee tällä ammattitaidolla eteenpäin. Jos huonosti käy, aina löytyy muuta työtä.

Lue Taavitsaisen koko haastattelu päivän lehdestä.

ISTV:n Tainola Show täyttää kaksi vuotta!
  • Tainola Show alkoi ISTV:ssä 4. lokakuuta 2013.
  • 2-vuotislähetys on jo 109:s jakso, sillä mukana on ollut muutama extrajakso.
  • Kahden vuoden aikana Tainola Show’ssa on käynyt jo yli 130 vierasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    6. 6

      Mikko kiskoi järvestä valtavan hauen napapiirillä – ”Tiesin, että nyt on oikeasti iso kyseessä”

    7. 7

      Opiskelijat eivät olleet uskoa silmiään: Game of Thrones -tähti aloitti yliopistossa – hengaili pubissa kuin kuka tahansa tavis

    8. 8

      Valepoliisi iski taas uudella kikalla Kuopiossa – pyysi ottamaan kaikki rahat esille

    9. 9

      Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

    10. 10

      Hifistelijä voi käyttää laitteistoon 500 000 euroa: ”Kun ei ole emäntää, voi valita kaiuttimet ilman kompromisseja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. 6

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    7. 7

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    8. 8

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    9. 9

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    10. 10

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    6. Näytä lisää