Manu, Manne, Immo

Viihde

Valikko

Kansanedustaja loukkaantui pahasti suorassa tv-lähetyksessä – ei pääse sängystä ylös uhkarohkean tempun takia

Loukkaantuminen
MTV:n Voitolla yöhön -ohjelmassa kilpaileva Susanna Koski loukkasi itseään pahasti uhkarohkeassa tempussa.
Kansanedustaja Susanna Koski (kok.) esitti sunnuntaina MTV3:n Voitolla yöhön -ohjelman suorassa lähetyksessä vaativan cheerleading-esityksen yhdessä Viivi Pumpasen kanssa.

Esitys näytti kotikatsomoihin menneen kaikin puolin hyvin, mutta tosiasiassa Koski loukkasi itseään pahoin esityksen aikana. MTV:n mukaan Koski loukkaantui alastulossa sen jälkeen, kun cheerleader-ryhmä oli heittänyt hänet ilmaan.

Susanna Koski kertoo IS:lle, että vielä alkuviikosta kipuja oli paljonkin, mutta nyt tilanne on helpottanut jo huomattavasti.

– Tiistaina kävin röntgenissä varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Nyt ei auta kuin hengitellä syvään ja rentouttaa kylkiä. Tällä viikolla olen päässyt harjoittelemaan paljon rauhallisempaa lajia koiran kanssa, joten odotan jo innolla ensi viikkoa, että pääsee taas kunnolla treenaamaan jotain uutta, Koski sanoo innoissaan.

Koski loukkasi alastulossa kylkensä ja MTV:n haastatteleman fysioterapeutin mukaan Susannalla on niin sanottu painijan vamma kylkiluiden kohdalla.

– Silloin kuin tulee puristusta kylkiluihin, niin voi tulla ärsytystä kylkivälilihaksiin ja pehmytkudoksiin, Koskea hoitanut fysioterapeutti Seppo Pehkonen kertoo MTV:n verkkosivuilla.

Koski kertoo MTV:lle, että sunnuntain suoran lähetyksen jälkeen hänen liikkumisensa ja hengittämisensä ovat olleet kivuliasta ja vaikeaa tulehtuneen kyljen takia.

– Hengittäminen on vaikeaa. Sängystä ei pääse ylös, eikä siellä pääse kääntymään, Susanna Koski sanoo MTV:n nettivideolla.

MTV:n mukaan Koski pystyy kuitenkin jatkamaan Voitolla yöhön -kisaa.

Voitolla yöhön MTV3:lla sunnuntaisin klo 19.30.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    5. 5

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    6. 6

      Mikael Forssellin Metti-vaimo nauttii vesileikeistä erikoisen rusketuksen takaavissa bikineissä – ”Helle sai Miklun hempeilemään”

    7. 7

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    8. 8

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    9. 9

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    10. 10

      Tuhannet osoittaneet mieltä Venäjällä – Medvedeviä vaaditaan tilille korruptiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    5. 5

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    6. Näytä lisää