Merja

Viihde

Valikko

Raju peli alkoi Paratiisihotellissa: ”tosi törkeä temppu!”

paratiisihotelli
Sinkkurealityn parinvaihto käynnistyi jo toisessa jaksossa.
Paratiisihotellin ensimmäisessä jaksossa ilman paria jäänyt Nadia pääsi sekoittamaan pakkaa jo toisessa jaksossa, jossa hänelle tarjoutui tilaisuus viedä kolme talon miestä kanssaan treffeille, ja valita sen jälkeen itselleen mieluisin huonekumppani suoraan jonkun toisen naisen näpeistä.

Kilpailun säännöt olivat selvät kaikille kilpailijoille, mutta siitä huolimatta Anna kimpaantui tulisesti Nadian valittua uudeksi parikseen Janin, ja jättäen näin Annan yksinään.

– V***u, että v***ttaa niin paljon. Tuo oli tosi törkeä temppu! Anna puhisi heti Nadjan ratkaisun jälkeen.

Anna näyttikin hapanta naamaa koko loppuillan.

Pakkaa sekoitti ennestään se, että treffeillä Nadia kertoi Janille, ettei Anna pitänyt hänestä ensivaikutelman perusteella lainkaan. Paljastus sai Janin harkitsemaan uudelleen lojaaliuttaan Annalle.

Ohjelmaa seurattiin ahkerasti myös Twitterissä, jossa Annan raivostuminen herätti runsaasti huvittuneisuutta.

Mikäli twiitti ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Mikäli twiitti ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Mikäli twiitti ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Paratiisihotelli Nelosella tiistaisin ja keskiviikkoisin klo21.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    5. 5

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    6. 6

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    7. 7

      Samu Haberin paljastus Tiktakista lyö Petran ällikällä – ”Miten en ole tällaista tiennyt!”

    8. 8

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Tällainen on tuleva kulttuuriministeri Sampo Terho: Ex-rauhanturvaaja, Led Zeppelin -fani ja pöytälaatikkokirjailija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    7. 7

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    10. 10

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    5. 5

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    6. Näytä lisää