Atso

Viihde

Hottikset-Martta, 22, paljasti kaikki kauneusoperaationsa – ”Ulkonäöllisesti olen aika feikki”

Julkaistu:

Hottikset
Hottikset-sarjan sinkku Martta luettelee Hottikset-sarjassa hänelle tehdyt kauneustoimenpiteet.
Helsinkiläinen Martta Siidorov, 22, on yksi Hottikset-sarjan sinkuista ja etsii ohjelman kautta itselleen seuraa.

Martta on paljastanut aiemmin, että hänellä on kulunut vuosittain jopa 10 000 euroa erilaisiin kauneudenhoitoihin.

– Se on vähän niin kuin harrastus. Kaikki aika menee siihen, Martta kertoi IS:lle syyskuun alussa.

Tiistain Hottikset-jaksossa Martta kertoo luonteestaan ja samalla hän tulee paljastaneeksi, mitkä kaikki kauneusoperaatiot hänelle on tehty. Jo aiemmin hän on kertonut julkisuudessa silikonirinnoistaan.

– Olen luonteeltani iloinen, positiivinen ja energinen. Monet sanoo, että olen aito. No ulkonäöllisesti olen aika feikki, mutta sisältä aito, Martta sanoo tiistain jaksossa.

– Mussa on fiksattu hiukset, ripsien pidennykset, rakennekynnet, kestopigmentoidut kulmat ja sit eyelinerit kanssa. Hampaat on valkaistu, huuliin on laitettu täytettä ja silikonia löytyy yläkerrasta, Martta luettelee ohjelmassa.

Martta sanoo hänen ulkonäkönsä herättävän runsaasti huomiota miehissä, esimerkiksi kuntosalilla.

– Mua on vilkuiltu salilla ja sen jälkeen tultu iskemään Facebookissa. Mutta yleensä ne, jotka tulevat livenä esittäytymään, ovat juuri niitä pahimpia urpoja, jotka eivät tajua, että mä olen niinku aivan niiden yläpuolella.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

– Vaadin mieheltä ulkonäköä, menestystä, rahaa ja olisi kiva, jos olisi sielujen sympatiaakin sit tietysti.

Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se tästä.

Oheinen video on Martan esittelyvideo Hottikset-sarjassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    2. 2

      Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

    3. 3

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    4. 4

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      EK8: Suninen paukautti pohjat – suomalaisilla kolmoisjohto

    7. 7

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    8. 8

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    9. 9

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    10. 10

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    7. 7

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    8. 8

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    9. 9

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    10. 10

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    2. 2

      Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

    3. 3

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    4. 4

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. Näytä lisää